Herätellääs vähän blogiakin henkiin. Johan tässä on uutta vuotta eletty kolmatta kuukautta ilman ensimmäistäkään päivitystä.

Me ollaan Ronjan kanssa vietetty päivät kotona, tai vapaalla ainakin jos nyt ei ihan kokoaikaa kotona. Koiratreenit on vaihtunu tehokkaasti muskariin, vauvauintiin & -jumppaan, perhekerhoon jamitänäitänyton. Onni on että kolmesta koirasta kaksi on jo seniori-iässä, niin eivät enää tarvii niin aktiivista ja tavoitteellista treenaamista (vaikka itse kyllä varmasti ovatkin toistamieltä, senverran aktiivisen rasittava ainakin tuo tätieläin osaa halutessan olla, kuten jo tuolla aiemminkin kirjottelin ;) ). Pari kertaa ollaan päästy kelkkalenkeillekin, kun vihdoin tuntuu että pitkä flunssa&mahatauti kierre olisi ohi. Täytyy olla iloinen, kun Figo 10,5v. on edelleen täysissä voimissa ja vetokoirana aika epeli! Wiukin on aikas kiva, vaikkei sen kanssa nyt ihan samanlaiseen vauhdin hurmaan pääsekään. Kyllä Figo vaan on Vetokoira noihin tyttöihin verrattuna. Sille on sama mitä perään laittaa; sukset, kelkka, pyörä you name it, kaikki käy. Toivottavasti se pystyy täyttämään tuota virkaa vielä muutaman vuoden!

Vetokoira ja kirittäjä :)

On Koponenkin vähän saanu kokeilla.

Skippy on treenillisesti ollut aika tyhjäkäynnillä tämän talviajan. Ja tosissaan sen korvien väli on sitä mieltä, että tekeminen kyllä kelpaisi. Eipä sitä voi moittia, kun ikänsä on tottunut aktiiviseen ja säännölliseen treenaamiseen. Kyllähän sen kanssa on tässä talvellakin tokoa ja tottista vähän höntäsätty, mutta on se kuitenkin niin eri tehdä vaan energian purkamisen takia kuin että tekisi ajatuksella ja tavoitteellisesti. Pääseehän se koira aika paljon helpommalla tossa höntsässä.

Höntsäämässä hallilla

Itsekseni olen paljonkin miettinyt Koposen PK-uran jatkoa. Kovasti toivoin, että oltaisiin vielä saatu käydä jokunen EK-koe ja miksei vaikka jäljelläkin. Mutta tämä talviaika on pistänyt miettimään, vieläkö sen kroppa kestää...? Maastot kyllä varmasti joo ja tottiksessakin tasamaaliikkeet... mutta ne esteet... Syyskuun jälkikokeen jälkeen ei olla tehty kertaakaan PK-esteitä. Ja selkääkin enemmän mietityttää ranteet. Niissä mitä luultavimmin on nivelrikkoa, koska on ajoittain ontunut paljonkin kumpaakin etustaan ja vinkasee kun enempi taivuttaa. Kuvattu ei ole, eli ihan spekulaatiota, jota kylläkin esim. Karoliina Skippyä hoitaessaan tuki. Eli onko väärin laittaa Skippy hyppäämään metristä tai menemään A-estettä edes sitä yhtä kokeissa vaadittavaa kertaa, kun molempien esteiden alastulossa etupää kyllä joutuu koville. Äh, jos olisi ylimääräistä rahaa niin kuvauttaisin etujalat sekä selän. Olisipa mustaa valkoisella tilanteesta ja varmasti helpompi tehdä se viimeinen päätös koeuran lopettamisesta, kun ei olisi mitään jossittelun varaa.

Tavoitteethan ei mitkään suuret olisi eikä kokeisiin tulosten takia mentäisikään. Tai siis toki osaltaan joo, mutta pääasia olisi saada vaan käydä kokeissa tuo ihanan ja osaavan kaverin kanssa! Ja nyt osaan ihan eri tavalla arvostaa sitä yhdessä tekemistä ja nauttia vaan siitä että saadaan tehdä ja vielä "valmiissa pöydässä" (kokeissa kun saa vaan mennä tekemään omat suoritukset, puitteet on valmiina). Jälkikäteen olen miettinyt, että miksi ihmeessä sitä on tässä "uran" varrella aina keskeyttänyt kokeen, kun joku osa-alue on epäonnistunut? Miksi ei silloin ole osannut ajatella, että tehdään loputkin kun kerta mahdollisuus on ja nautitaan vaan tekemisestä. Eihän se koira tiedä onko enää mahdollisuutta johonkin koulariin vai ei... jos joskus Wiun kanssa menen kokeisiin, niin tehdään kyllä koko rahan edestä ja nautitaan ja treenataan, vaikka koulari olisikin jo tavoittamattomissa. Lupaan sen.

Kyllä mua harmittaa jos joudutaan lopettamaan PK-ura jo nyt. Skippy on oikeasti aika taitava koira, vaikkei me sitä kaikkea osaamista olla saatukaan ulos kokeissa :D tai no eihän me jotain asioita hanskata, kun kerran esim. haussa on HK3 jäänyt saavuttamatta, vaikka tavallaan se osaaminen siihen kyllä on. Mutta monesti treenatessa mietin, että osaapa se paljon ja niin kiva tehdä kun koira hoitaa hommat.

Katsotaan nyt keväällä mikä on päivän kunto. Vaikka nyt kun olen Wiun kanssa treenannut metristä, niin kyllä se aika hirvittävältä tuntuisi laittaa tuo köpöttävä Kanki-Koponen sitä hyppäämään... eli ehkä kuitenkin tiedän vastauksen jossain takaraivossa.

Pitäiskö tuo jo päästää nauttimaan eläkepäivistä...?!

Ja vitsit että se metrinen on Wiullekin haastava. Siinä ehkä tiivistyy se, että se hyppy on haastava nimenomaan psyykkisesti. Koira joka on agilityuransa aikana hypännyt tuhansia ja taas tuhansia hyppyjä, on metrisellä ihan kuin eri koira. Ja hyppytekniikkakin käsittääkseni on Wiulla ihan ok. Mutta metrisen kanssa on niin, että saattaa tulla useammassa treenissä hyviä suorituksia, mutta sitten yksi teknisesti huono hyppy (ei tarvitse edes osua esteeseen) ja seuraavat vähintään kymmenen yritystä on tosi epävarmoja räpellyksiä. Eli pitkä on tie tämän kanssa. Ja nytkin ollaan tehty ihan "baby kapulalla", palasina, eri korkeuksilla jne., eli ei todella mitään valmista hyppynoutoa. Joten tuskin on keväällä asiaa koekentille. Vaikka eipä sillä, mennään sitten joskus jos mennään. Onhan tuolla tulostavoitteita ihan riittämiin siellä agilityn sarallakin ;)

Meijän haaste... (ja baby kapula)

Agilityssä Wiu piti tammikuussa reilu kuukauden totaalitauon ja levon. Kisoista taukoa tuli 2,5kk, sillä tämän vuoden kisat Pasi korkkasi vasta 6.3. JAUn uudessa hallissa. Kivalta vaikutti, triplanolla tuli sijoin 1., 2. ja 1. (sijoitukset ei olleet ollenkaan pääasia, vaan Pasi esim. otti kontaktit selkeillä pysäytyksillä). Eli näyttäisi siltä että treenien vahva meno siirtyy myös kisakentille! TÄÄLLÄ videot kahdesta ekasta radasta.

Ai niin, EO-joukkuepaikka Ranskaakin varmistui, eli heinäkuussa nähdään mm. Pariisia sitte :)