Sunnuntaiaamuna kohti Kouvolaa, (tarkemmin Valkealaa) edessä 1 hyppäri ja 2 agirataa. Ajattelin kattella kontakteja hieman normia tarkemmin, kun Purinalla tuli lentokeinuja, mutta radat oli vähän kökköjä kontakteja ajatellen, varsinkin puomikohdat. Riikka lähti mukaan, niin saatiin vaihteeksi vähän videopätkää puhelimella kuvattua. Riikka heitti haasteeksi, että pitää saada uusia Muumimukeja. Kety oli tyytyväinen, kun kisojen jälkeen oli 2 uutta Muumimukia ja tuoreita lakuja kaupan päälle.

Eka rata oli hyppäri. Perinteinen aamurata, en huomannu tutustumisessa toiseksi viimeistä hyppyä, joten sen kohdan ratkaisu jäi säveltämisen varaan. Kouvolaankin oli tullut mattoalusta, joten ei ollut tietoa miten se toimii koiran alla ja rimat oli eka radalla 65:ssa. Kauheasti koirat pudotteli rimoja, selvästi huomasi rimojen olevan normia korkeammalla.

Alku oli meille ärsyttävää vääntöä, kun Figo-traktoria joutuu, niin tosissaan kääntämään. Heti eka mutka meni vähän plörinäks, kun piti suunnitelmien mukaan olla enemmän koiran edessä, no ei ajotus ihan osunut, ni peruutteluks meni. Omasta mielestä sain ihan hyvän radan väännettyä vaikka jo toka rima tuli alas, en onneksi lysähtänyt. Lopussa tuli vähän kökköä vääntöä ku jouduin lennosta säveltämään. Kun en ohjannut kunnolla vikaa rimaa, niin pudotti senkin. Tulostaso ei huimannut, ilman vikan riman pudotusta oltaisiin oltu toisia, mut samapa tuo. Hyvä mieli jäi. Tulos 10. RATA

Toka radan alussa menin sitten niistämään kakkosen taakse (mitä en tehny ekalla) ja sain Figon ihan kivasti keskittymään ja kääntymään keinulle, vaikka se ei videolla näykään. Keinun jälkeen ajauduin liikaa seiftaamaan takaakiertoa, joten sen jälkeinen elämä oli vähän taistelua, myöhästyminen ekaan päällejuoksuun, kun alkaa heti kertautua. Kepeille laiton jouduin vähän seiftaamaan, kun päällejuoksuun keppien päässä ei voi luottaa saati takanaleikkaukseen. Tosin ihan ok se meni noinkin, toisilla jotka teki samanlailla, niin koirat karkasi mm. puomille. Puomille nousu oli tällä radalla tosi inhottava, koira lähesty jostain 90 kulmasta ylösnousua, mutta meillä se onnistu ihan hyvin. Puomin alasmenoltakin lähdettiin 90 kulmassa sivulle putkeen. Mun on tosi vaikee rytmittää puomilla, jos ylösmenolla joutuu ottaa Figolta vauhdin pois. Putken jälkeen päällejuoksun jälkeisessä kohdassa sain nätin sylivekki-jaakotuksen ja ihan mukiin menevän A:n vaikka vielä napakammin olisi voinut vaatia alastulon. Tulos 0 ja sijoitus 3. RATA

Vika rata oli minusta kokonaisuutena tosi hyvä. Onnistuin ohjauksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Jopa alistuin takanaleikkaukseen, koska se toimi koiran näkökulmasta tossa paremmin kuin edestä ohjaus, muiden koirakoiden rimojen pudotukset ja väärät putken päät todisti mun ajatukset. Lopussa vielä maltoin vaatia napakan stopin A:n alastulolle. Tulos 0 ja sijoitus 2. RATA

Figolla on ollut häntä tosi kipeä kun Skippy törmäsi siihen kovalla vauhdilla. Katselin perjantain treeneissä vähän sillä silmällä että vaivaako se radalla, etenkin kepeillä, ei se minusta ainakaan näyttänyt siltä. Toivottavasti paranee pian.