Kylläpäs nyt päivitykset aina laahaa, mutta toisaalta nyt on ollut niin hiljaista treenirintamalla, ettei kummosempaa ole tapahtunutkaan.

Joulun pyhät oltii mun porukoilla ja välillä ilman koiria pyörähdettiin Pasinkin äitillä. Muuten ollaan mökkeilty paljon, itseasiassa Pasi on edelleen mökillä koirien kanssa. Pitävät vähän reilumman joululoman ja grandun puskeminen alkaa kuulema vasta ensi maanantaina! :)

Vuosi vaihtui Heinolassa kaveripariskuntien kanssa juhliessa. Koirat oli mun porukoilla. Figo otti rakettien paukkeen yllättävän rauhassa. Sisällä nukkui ihan normaalisti eikä välittänyt mitään. Ulos äiti oli päästänyt sen vasta joskus yöllä neljältä, kun pauke oli jo rauhottunut. Skippy ei raketteja noteeraa, joten sitä uskalsi käyttää omalla pihalla vaikka vähän paukkuikin. Kuitenkin rauhallista seutua se missä porukat asuu.

Tämän vuoden puolella on ehtinyt olla yhdet seuran agilitytreenit Asikkalan maneesilla.

Figo teki ekalla kiekalla pikku rataa. Hyppyjä, putkia sekä A. Takaakierto sujui yllättävän hyvin, vaikka sitä on viimeaikoina tositosi vähän treenattu. Figo oli sellanen vähän lupsakka, ei mikään intopinkeenä.

Taisi ukko herätä vasta tokalle vuorolle. Tai tässä Pasi otti yksikseen keppejä ja kepeiltä A:lle sekä kepit-keinu yhdistelmää. Nyt Figo oli paljon parempi kun tossa ekassa rykäsyssä. Kepit oli loistavat -eli se takapihatreenillä saavutettu rentous siirtyi selvästi myös vieraaseen paikkaan. Ehkä Figon parhaita keppisuorituksia ikinä. Myös kontaktit oli erinomaiset sekä puomilla että keinulla. Hyvä Figo!!! :)

Skippyn kanssa tehtin alkuun reunalla kontaktitreeniä puomilla sekä pussia. Nämä oli ennen joulua treeneissä kuulema jännittänyt Kippeä -nyt meni kun vettä vaan. Kasvavan koiran oikkuja! ;-) Puomi eteni hirmusti jo yhden kerran aikana naksun avulla.

Rata vuorolla Skippy teki vähän helpompaa versiota radasta. Nyt oli likka irtoavalla päällä!! Sellaista tasapainottelua sen irtoamisen ja ohjattavuuden välillä. Kuitenkin Skippy saa tosi helposti seuraamaan käsiohjaustakin, tuppaa vaan olemaan vähän joko-tai. Mutta tämä on ihan normaalia tässä vaiheessa, pitäisi vaan päästä paljon enempi treenaamaan niin edistyisi vauhdikkaammin. Tämä hallikausi nyt vaan on hiljaista, kun meillä ei ole omaa treenihallia... :( Joka tapuksessa takaaleikkaukset sujui mallikkaasti, samoin pimeät kulman putkeen menossa. Tosi vikkelä likka!

Lopuksi vielä Skippylle uudestaan ohjaustreeniä hypyillä. Nyt oli teemana enempi se hallinta kun tossa ekassa oli irtoaminen. Nyt meni sellai paremmin, että se enin virta oli jo purettu ja Skippyllä pysyi pääkin mukana! :)) Eli koko koira meni vähän hallitummin ja enempi ajatuksella. Vikkelä on silti! ;-)

Joululomalla lenkkeiltiin paljon pitkiä mettäreissuja, oli niin ihanaa kun sai olla koko vähäisen valoisan ajan ulkona. Toki tottisteltiin itsekseen aina välillä. Nyt pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja ottaa VOI-liikkeet työnalle, kun AVO:n liikkeitä ollaan nyt veivattu ihan mukavasti. VOI-liikkeitä ei paljon olla tehtyään, ihan alkeita ruudusta, kakeissa nyt nakseteltu maasta seisomista...

Muutamia lomakuvia vielä, nämä ihan suoraan kamerasta, kun jaksanut niitä mitenkään käsitellä:



Kaksikko mökin rantarappusilla


Taas laitettu poseeraamaan, molempia vaan kiinnostaa Pasin puutyöt enempi, olis kiire apukoiriksi.


Laiturilla haistelemassa. Olisi joskus kiva tietää, mitä tuoksuja sieltä tulee, kun molempia niin kiinnostaa...mutta oma nenä ei haista mitään!


Jouluna oli oma ranta vielä ihan jäätön


Jäätyi kuitenkin heti vuoden vaihteessa


Lenkkimaisemia Vuolenkoskella