Riikka lähti illaksi Messilään laskettelemaan yhdessä siskonsa ja tämän avokin kanssa. Minä painoin tekemään lähimettään pienet fysiikkatreenit Figolle. Treenaaminen koirien kanssa on jäänyt vähemmälle verrattuna aiempiin talviin. Ehkä kun latuja ei ole ollut jäällä pariin talveen.

Pikkumetässä on sopiva pieni ylämäki mäkitreeniä varten. Nappasin kimpsut ja kampsut sekä molemmat koirat mukaan. Jalkaan agikengät ja päähän otsalamppu. Sitten vaan hankeen tarpomaan pimeään mettään.

Perillä Pönninen haukkui puussa kun me Figon kanssa painettiin mäkeä ylös. Ensin otin pari vapaana juoksua jotta koira lämpeäisi. Sen jälkeen otettiin pari lyhkästä vetoa niin että Figo veti ja minä tulin perästä minkä pääsin. Tämän jälkeen otettiin kaksi vähän pidempää vetoa vastaavalla tavalla. Viimeisessä vedossa rupesi sekä koiralla että omistajalla hapottamaan. Lopuksi Figo sai painaa vielä kerran vapaana ylös. Myös Pönninen sai palkinnoksi odotuksesta painaa vapaana mäen ylös.

Loppuverkaksi otin molemmille koirille puiden kierrätystä vakiopaikalla