Eilen olikin kiireinen päivä muuten, niin koiruuksien kanssa ei tullut niin puuhattua. Olin eka päivän töissä ja sieltä suoraan mentii Pasin kanssa kuuntelemaan "Susi" Pulliaisen luentoa. Illalla otin sitten kotona ja iltalenkillä perusasentoja ja seuraamispätkiä. Namilla tosi hyvät, lelulla ei niin tiivistä. Oikeastaan lelulla enemmän sellaista kun tokossa pitääkin, eli pieni rako minun ja koiran välissä, kun namilla on tosi tiiviisti kiinni. Ite jotenkin pidän enemmän tuollaisesta tiiviistä seuraamisesta...mutta sitä kohti mennää mikä on oma ihanne suorituksesta! :) Ei tietty nojata saa, mutta muuten tiivistä.

Jep, tänään oltiin kahestaa koirien kanssa hallilla lumipyryä piilossa (kauheasti pyryttäny koko päivän!).

Figo ehti tekemään vaikka mitä. Figon gility on menny paljon parempaan suuntaan, etsii aktiivisesti ite esteitä ja lukee paremmin käsien ohjausta. Pasi kokeilu muutamia kuvioita ihan vaan vartalo/käsiohjauksella kokonaan ilman ääntä. Meni hyvin! Puomilla tehtii sellasta, että Pasi juoksi kovaa puomin ohi matkaa jatkaen, kun Figon piti pysähtyä ottamaan alastulokontakti, jossa oli jauhelihaa. Lopussa väillä otettiin nami pois lpousta, pysähtyi silti hienosti. Sitten pujottelua alussa myös -haki hyvin oikeaa väliä mm. 90 asteen tulokulmasta. Pujottelu on saanut lisää vauhtia, hyvä. Lopussa ottivat irtoamis treenejä ja A-estettä. Oli oikein onnistuneet agitreenit Figolle! :)  Aina parannettavaa tietenkin löytyy sekä koirasta että ohjaajasta, mutta suunta on oikea. Välillä Pasi on myöhässä/epäselvä, joskus Figo ei tarpeeksi tarkkaan kato mihin ohjataan, mutta treeniä treeniä...!

Skipylle...jälleen ohjausharkkoja: esteen taakse kiertoa, putkiin eri kulmista sisään ja ulos. Välillä laitoin namilautasen esteen siivekkeen taakse kierroissa, välillä palkkasin vasta kierron jälkeen kädestä. Putkella ei nyt ollut palkkaa sisäänmenoissa, vaan ulostuloista palkkasin lelulla. Sitten puomia muutaman kerran. Meinasi jännittää keskellä puomia, kun puomi antaa juostessa periksi. Parani kun laittoi palkkaa pitkin puomia, etenkin tuohon joustavaan kohtaan. Ja sitten leikkiä loppuun.

Äsken soittelin kasvattaja-Päiville, konsultaatiota hakua varten! Sunnuntaina sitten testataan käytännössä. Eli "hajumielikuvia" ensi syksyyn asti, niin saadaan perusta kuntoon ja vahvaksi! :) Eikä yhtään näköapuja, muuten voi Skippy lähteä takasin Kiikalaan! ;-)

Illalla vielä Skippyn kanssa tokoa. Kävin viereisellä parkkiksella ottamassa iltatokot ennen omaa juoksulenkkiä ja saunaa! Otettiin vähän kaikenlaista; seuraamista, noutoa, luoksetulo, paikallaolo...Häiriöinä toimi auratraktori, lumisotaa leikkivät pikkupojat ja muutama lenkkeilijä. Näistä Skippy ei juurikaan välittäny.

Seuraaminen oli hyvää. Tosin pidän vielä palkan kädessä, mutta ei tartte imuttaa enää, käsi vaan oikeassa kohdassa auttamassa koiraa pitämään paikan. Luoksetulo oli oikein hyvä, tosin yksin en vielä kauhean paljon viiti ottaa luoksetuloja, kun paikalla pysyminen ja odottaminenkin on vielä työn alla, niin en viiti kauhiasti aina kutsua luokse paikallaolosta. Mutta meni hyvin, malttoi odottaa ja tuli tosi nopeaa eteen istumaan. Noutoja ihan vaan kapulaa heitellen ja sitten namiin vaihtaen. En viittiny pito harjoituksia montaa tehä, kun niissä tuntu häiriöt vähän haittaavan. Maahanmenot on super nopeita ja innokkaita! Ja nykyään aina suoria, siis kun alussa tarjosi paljon lonkka-asentoa maahanmenoissa.

Sitten haettiin Figo kotoa mukaan ja mentii jäälle leikkimää, Skippy juoksi koko ajan hullun isoa "paimenkaarta" mun ja Figon ympärillä, kun leikitin Figoa.... :)