Nyt onkin taas päivityksessä ollut viikon tauko. Kuluneella viikolla tehtiin parit viestireenit molemmille. Oikein hyviä harjotuksia. Skippylle kohtuu lyhyellä matkalla varmuutta ja intoa hakien (no intoa ainakin riittää) ja Figollekin saatiin vahvistettua tokalle pätkälle lähtöä! Eli tyytyväisiä niihin treeneihin!! Tokoa myös vähän, juoksulenkkiä...perussettiä, joten ei jassa kirjuutella sen enempiä.

Sen sijaan vähän pidempi sepustus viikonlopusta -tai oikeammin sunnuntaista. Jätettiin koirat mun porukoille perjaiaamuna, kun itse lähdettiin Kiteelle kaverin häihin. Hyvin oli viikonloppu muuten mennyt, mutta sunnuntai aamuna seiskan jälkeen isi soitti, että Skippy on kadonnut.... No mitäpä sitä ihmeempi voi sieltä 350 km päästä tehdä?! Ilmottelin kaikille treenikavereille, että tietävät Kipen olevan kadoksissa, jos vaikka joku sattuisi puhumaan että on nähnyt. Isi sitten soitteli hätäkeskukseen & löytöeläinkotiin ja antoi yhteystiedot.

Skippyllä ei ollut edes pantaa kaulassa (siinä olisi puh.nro), kun isi oli päästänyt ne aamulla viiden jälkeen vaan aamupissalle, kun olivat heräilleet (äiti oli lähdössä töihin). Koirat olivat kahdestaan ulkona max. 10 minuuttia, kun isi kävi pukemassa päälle. Kun sitten meni pihaan huhuilemaan, tuli Figo ihan normaalisti siitä takamettästä pihaan -Skippyä ei kuulunut mistään. No isi sitten samantien kävelemään lähimetsään ja huutelemaan Skippyä. Ei näy, ei kuulu.

Iskän sunnuntai aamu- ja iltapäivä meni lähitienoita ja metsiä kävellessä ja autolla ajellessa. Oli jututtanut kaikkia vastaantulijoita, mutta kukaan ei ollut nähnyt mitään. Kun iltapäivälläkään ei ollut kuulunut yhtään mitään, alkoi jo ikävät ajatukset hiipiä mieleen -miksi kukaan ei ilmota mitään ja koiraa ei vaan näy...?

Me Pasin kanssa ehdittiin takasin Heinolaan puoli kolmelta. Pasi lähti autolla etsimää ja minä pyörällä metsiin. Kolmen aikoihin tuli hätäkeskuksesta isille soitto, että joltain mökiltä oli löytynyt kuvauksiin sopiva bordercollie. Osoite navigaattoriin ja nokka kohti Kouvolan tietä. Mökille oli reilu 12 kilometrin matka. Yhdessä kohtaa mm. pakko ylittää silta, koska vesistöä on jokapuolella. Vähän epäiltiin, että voiko olla meijän Kippe? Nimittäin oli lähtenyt aivan hassuun suuntaan -täysin vieraisiin maastoihin ja sellaseen suuntaan, jossa me ei koskaan olla oltu. Päästiin pitkien hiekkateiden ja monien käännösten jälkeen Konniveden rannalla olevalle mökille. Sieltä rantasaunalta kuului tuttu "puh", kun koputeltiin ylhäällä mökin oveen. Mökin isäntä sieltä kävelee rinnettä ylös -ja Skippy tulee perästä!!! Sinne se miejän pikku likka todella oli eksynyt!

Skippy lähti siis aamulla heti viiden jälkeen. Oli ilmestynyt sinne mökille aamulla kymmenen aikoihin -oli matkannut viitisen tuntia. Pariskunta oli aluksi käynyt läpi lähimökit kysellen onko keneltäkään koira hukassa. Iltapäivällä sitten olivat soittaneet hätäkeskukseen -onneksi!!! Ei me oltaisi ikinä koskaan sieltä osattu etsiä, aika kaukana ja monen mutkan takana nimittäin oli!

Skippy vietti 5 tuntia siellä mökkeillen. Isäntä oli juuri lähhtenyt sieneen, kun emäntä oli huomannut pihaan ilmestyneen bordercollien. Oli ollut alkuunsa tosi arka, pelännyt käden liikettä ym. Pikku hiljaa olivat sitten ystävystyneet! Kaikkein omituisin sattuma oli, että pariskunta oli kaksi vuotta sitten lopettanut oman 14 vuotiaan bordercolliensa. Joten kertoivat, että ehtivät jo ajattelemaan, että tuliko uusi bortsu nyt sitten kohtalon saattelemana suoraan mökin pihaan? Olivat käyneet ostamassa Kipelle koiran ruokaa, se oli nukkunut mökissä sohvan vieressä ja viimesen tunnin hakenut keppiä järvestä -aikalailla siis taisi viihtyä! Kauppoja ei sentään tullut, vaikka kuulema olisivat voineet vaikka ostaa Kipen, joten saa kuulema tuoda hoitoon milloin vaan, vaikka molemmat (Figo oli mukana hakemassa Kippeä takasin kotiin). Hassua oli myös se, että meidän Vuolenkosken mökkinaapurit on pariskunna tuttuja, joten sanottiin että tulkaa ihmeessä Kippeä moikkaamaan, kun kyläilette siinä meijän naapurimökillä! Pieni onni oli mukana, että loppujen lopuksi Skippyn löysi noin ihanat ihmiset. Oli se selvästi vähän hämillään ja stressaantunut, vaikka tietty iloinen kun näki meidät! Koko loppun illan nukkui tyytyväisenä.

Pikku karkuri

Se jää ikuiseksi arvoitukseksi miksi Skippy ylipäätään lähti niinkin tutusta hoitopaikasta tuttujen ihmisten luota -lähtikö oikeasti meitä etsimään (niinkuin Pasi sanoi, että sillä oli mammaa ikävä), säikähtikö jotakin tosi pahasti vai......???

Skippyllä toki on omat pikku erikoisuutensa -kuuluvat kai bordercollien omalaatuiseen olemukseen. Joten ei sitä ikinä saa tietää mitä sen suurien korvien välissä liikkui. Mutta voitte uskoa että aika onnellisia oltiin, kun saatiin pikkulikka ehjänä takaisin -on se senverran rakkaksi tullut omituisesta persoonastaan huolimatta -tai ehkä juuri sen takia!!!

Illalla kun jo pystyi nauramaankin asialle, vitsailtiin, että aika hyvän viestikoiran tästä taitaa saada, kun ei tuo yksin matkaaminen ole ongelma!

Tässä vielä muutama kuva keväällä olleesta Sormusen&Korrin tokokoulutuksesta.
Kuvat by Taija Koskenkorva:

Kippe tappaa matkalla riepuaan

Tylsää odottellua ihmisten "juorutessa"

Noutoa vähän hetsaten

Meijän treenikamut tottiksessa&haussa, Tanja&Kaino