Maanantaina kävin viimestä kertaa Simpekin hakuporukan treeneissä. Itseasiassa en ite edes treenannu, kun olen nyt ollu kipeenä, joten ajattelin että en jaksa olla muille sitten kolmea tuntia maalimiehenä. Vaikka Tiina kovasti yrittikin että voin kyllä Skippyn ottaa! :) No ei ollut edes liivejä mukana...

Joten kävin alussa pienen lenkin ja tein molemmille pikaset esineet. Skippylle vein valmiiksi yhden noin 50 metrii ja toisen siihen aika alkuun. Haettiin haju kauimmaisesta ja palattiin lähetyslinjalle. Olin täysin varma että ei noteeraa sitä lähempää, kun ei siitä mitään tiennytkään ja lähti niin päättäväisesti vauhdilla sinne missä haju oli ollut. Mutta kappas, löi jarrut pohjaan ja teki U-käännöksen ekalle esineelle! Hienoa! Sitten sille kauimmaiselle lähetys olikin hankalampi. Kävelin itse vähän syvemmälle avuksi, kun 2 ekalla lähetyksellä kaartoi vinoon. Sitten kolmannella selkeästi muisti/sai hajun ja upposi hienosti kadonneen pipon luo! :) Figo haki ihan mielenterveydeksi vaan yhden esineen kaukaa, sitten alkoi jo porukkaa tulla treeneihin niin lopetin.

Vein hyville maalimiehille ja mukavalle treeniporukalle kiitokseksi simaa ja pikku munkkeja+keksejä! :) Olin myös muutamalle uudelle koiralle mukana makkararingissä. Mutta kun ei oikein tullut ääntä, niin lopetin ja lähdin uudelle lenkille omien rekkujen kanssa. Lopuksi kävin vielä katsomassa muutaman koiran haut ja lähdin kotiin parantelemaan.