Tiistaina Pasi&Wiu oli aksaamassa taas omalla hallilla. Mä kävin senioreiden kanssa kelkkailemassa pikkusen vajaa 6km lenkin, koirat koko ajan vetämässä. Siitä päästäänkin hieman aasinsillalla otsikon aiheeseen. Koirapiireissä jutut leviää kuin rutto, niinpä on tullut useammassa yhteydessä törmättyä hyvinvoiva koira -haasteen, jonka pohjana TÄMÄ blogikirjoitus. Aasinsilta tuosta vetojutusta tuli siitä, kun tiedän muutamia jopa (9,5v.) Figoa nuorempia koiria, joita jo säästellään esim. noissa vetojutuissa. Aloin sitten pohtimaan, pitäisikö Figoakin jo jotenkin himmata...? Sen tyyli vetäähän on kovaa&äänekkäästi. Toki se saa vetää oma omaa vauhtiaan (joka on reipas laukka, paitsi kun useamman kilometrin jälkeen alkaa väsymään, jolloin siirtää raville), mutta minähän se päätän matkan. Toisaalta, niin kauan kun se näyttää pitävän hommasta ja olevan perusterve&kunnossa, niin ei kai sen vetämisiä tartte rajoittaa...? Eihän sitä vielä voi laakereilleen laittaa jos ajattelee niin, että vuosia on edessä vielä toivottavasti vaikka kuusikin!

Mutta siis siihen koiran hyvinvointiin. Alkuperäisessä tekstissä haastettiin mm. "Aseta itsesi koirasi asemaan. Jos sinun elämäsi olisi sellaista, kuin koirasi elämä tällä hetkellä, olisitko onnellinen?". Ollaan monesti Pasin kanssa vitsailtu, että hitto kun saisi itekin elää noin kuin koirat elää; aamulla ulos (vapaana jolkottelu, niinkuin noilla aina ulkoilut), sitten takaisin sängyn päälle/ sohvalle unia jatkamaan (tässä kohtaa olen koirille erityisen kateellinen). Illemmalla metsälenkki ja/tai harrastamaan juttuja mistä tykkää, innostuu ja minkä tekemisestä nauttii. Illalla sitten valmis maittava, monipuolinen sapuska valmiina nenän eteen. En tiiä valittaisinko, jos mun päivät koostuisi asioita, joita tekisin intohimolla...? Vrt. kukonlaulun aikaan ylös ja töihin officelle nököttämään ja tekemään ei-aina-niin-kivoja-ja-luovia-hommia minimi palkalla... säkkipimeällä kotiin, missä odottaa joka päivä on omat pakolliset hoidettavat asiat (mm. pyykit, tiskit, kaupassakäynnit...). Eli kyllä olisin onnellinen, jos eläisin sellaista elämää mitä meidät koirat elää :)

Lisäksi niilläkin tietty "lakisääteiset" min. kaksi lepopäivää viikossa, mieluiten peräkkäiset päivät, jolloin kierrokset ja stressitasot laskee paremmin. Ja nämä siis lepoa, ei mitään treeniä. Metsälenkki (vapaana, mutta ei saa hillua esim. keppien kanssa tai paimentaa toisiaan päättömästi) tai sitten ihan vaan pienempiä pissalenkkejä tossa takana hiekkatiellä (vapaana tietty). Ja aina kun omistajan mutu sanoo, että kroppa ei ole ihan balanssissa, niin hoidettavaksi.

"Mutta onko edes mahdollista harrastaa tuottamatta koiralle liiallista stressiä? Kuinka vetää raja siihen, että milloin stressi on vielä positiivista/sopivaa ja milloin se on jo ylikuormittavaa? Kukaan meistä tuskin on täydellinen, mutta mikä on perusajattelumme ja pyrkimyksemme?" Mä luulen, tai ainakin haluan uskoa, että omaa koiraansa päivittäin seuraavana oppii tunnistamaan milloin koira on ylikuormittunut. Se ei mm. rentoudu kotonakaan, vaan pörrää ympäriinsä koko ajan jotain touhuten. Tästä ehkä jotkut ajattelee, että ompa sillä paljon energiaa, lisää vaan tekemistä. Ja näin oravanpyörä on valmis. Liialliset kierrokset huomaa pikku jutuista koiran käytöksestä, yleensä sellaista ärsyttävää häsläämistä, turhaa riekkumista yms. tai maha löysällä tms. fyysistä oiretta. Joskus ihmettelenkin, kun keskusteluissa voi bongata kommentteja "ei meidän koira väsy edes parin tunnin lenkillä" tai "ihan yhtä energinen se oli kolmen tunnin treenitreissulta kotiuduttaessa kuin lähtiessäkin"... noiden kohdalla on joskus käynyt mielessä, että onko meidän rekut niin huonossa kunnossa, että ne kyllä tunnin metsälenkin jälkeen tyytyväisinä häviävät lempipaikoilleen nukkumaan...? Vai onko ne vaan oloonsa tyytyväisiä ja tasapainoisia?

Joskus ehkä olisi voinut pitää pidemmän kuntoutusajan jonkin vamman/ kroppaongelman kohdalla tai yrittää pitää koira paremmin totaalilevossa kuntoutuksen ajan. Esim. Skippyllä aikoinaan kisattiin muutamat ykkösluokan agilitykisat sellaisessa kunnossa, että ei olisi pitänyt kisata. Eipä sitä silloin vaan oikein itse tajuttu... kun kyllähän se innolla meni... no niinhän ne koirat menee vaikka kolmella jalalla tai pää kainalossa. Ja eihän se varmasti helppoa ole jättää esim. kauden tärkeimpiä kisoja väliin, vaikka tuntuu ettei koira olisi ihan 100%:ssa kunnossa. Vaikka kaikki sanoo, että koiran ehdoilla mennään, niin silti uskallan väittää, että välillä mennään 90%:sti kunnossa olevalla koiralla, jos on jossain suhteessa "pakko" kisata/ saada joku tulos. Tai jos olet matkustanut ulkomaille kisoihin, ja paikalla tiedostat sillä mutulla, että ihan täysin kunnossa koira ei nyt ole, mutta periaatteessa siinä ei näy mitään. Tiedät itse sen vaan jostain pikkujutuista. Kuinkakohan moni siinä vaiheessa (ihan rehellisesti) jättää suorituksen&kisat väliin...?

Jotkut voi(si) arvostella mun harrastamista&kisaamista Skippyn kanssa. Olisiko sen parempi olla kotikoirana ja ainoastaan lenkkeillä omaan tahtiin...? Sillä kuitenkin on välilevyn pullistuma enkä ihmetteli jos kuvissa näkyisi spondyloosia/ luupiikkejäkin selässä. Mutta olen päättänyt, että se saa tehdä rakastamiaan "hommia" (no ei agilityä). Mielummin aktiivisen touhukas elämä, vaikka se sitten olisi pari vuotta lyhyempi kuin pelkkänä kotikoirana. Mielummin niin, että se "menee saappaat jalassa" kuin se, että harrastaminen olisi loppunut sen ollessa parhaassa iässä. Mutta tämä on vain mun ajatus asiasta. Voi se olla vääräkin. Ja moni voisi tehdä toisin.

No tapoja on monia ja toki jokainen koira on erilainen. Kyllä meilläkin tuo viilipytty Skippy laskee kierrokset/ on stressaamatta ihan erilailla kuin kiihkeä ja terävä Wiu. Joten Koposella ei varmasti pidemmän päällekään kuormitettuna menisi "kuppi nurin", kun taas Wiu ei varmasti henkisesti voisi kovin hyvin jatkuvalla prässillä... Treenimäärät pysyy luultavasti ihan kohtuudessa, jos tekee silloin kuin oikeasti huvittaa. Ei siis siksi kun "pitää treenata" tai tehä vaan jotain tekemisen takia. Toinen ihan tehokas tapa on harrastaa jotain muutakin kuin koirien kanssa -se takaa sen ettei ole itellä liikaa energiaa ;)

Keskiviikkona muuten käytiin tosi pitkästä aikaa Sannan kanssa tokoilemassa Messilässä ja jäällä lenkillä. Treenit meni kyllä niin reisille, kun vaan voi mennä. Treenilistalla muutama juttu, ja oikeastaan ainut mikä onnistu oli luoksarin stopit kierroista. Liik. istumisen meni maihin noin miljardi kertaa ja kaukoissa paineistu-jumitti... eeeettä tämän perusteella voisi kisaamisen unohtaa about koko vuodeksi :P

Ja koska siitä koirien hyvinvoinnista on pidettävä huolta, oli torstai se ihan totaalivapaa. Ja perjantain kelkkalenkillä vaan Skippy pääsi vetohommiin ja F viiletti vapaana. Koponen on muuten vähän alkanut vetämäänkin!! Seitsemän vuotta siihen menikin ;) (no ei ihan, koska ei sitä tietenkään ole laitettu vetämään alle vuotiaana ;) ).

Tulipas päätön postaus näin perjatai-illan kuluksi...!