Riikan aiempia kirjoituksia sivuten on pakko kirjoittaa kuinka toope sitä voi olla.

Viikonloppuna otin agilitykepit peräkärryyn mökiltä, että pääsisimme vihdoin säännöllisesti harkkaamaan keppejä. Jo Mikkelin kisoissa, siinä onnistuneellakin radalla, huomasin, että kepit ovat hidastuneet. Syy on varmaankin mun möhlinnät lauantain lähdöissä, joiden seurauksena kepit epäonnistuivat molemmilla kerroilla. Ilmeisesti Figolle tuli niistä jonkinlaista painetta, taas.

Noh nytten on sitten treenattu vissiin kolmena iltana keppejä. Laitettiin verkkoja keppien alkuun ja loppuun, että onnistumisia tulisi koirille mahdollisimman paljon. Eilen illalla, kun hakuharkkojen jälkeen tultiin kotia, niin päätettiin ottaa molemmille koirille kepit. Figolle otettiin ensin pari helppoa sisään menoa ja minä rinnalla kirittäen. Vauhti oli jo ihan erilaista ja selvästi vapautuneempaa. Sen jälkeen muutamia lähetyksiä eri kulmista.

Rupesin ihmettelemään Figon vetojen jälkeen, että miksi se hakee "avokulmasta" lähetettynä koko ajan väärälle puolelle, koskee nokalla verkkoa, ja toteaa että mennään nyt sitten väärältä puolelta sisään, kun oikelta ei pääse. Arghh!! Kahtena iltana peräkkäin meillä oli ollut verkot väärin päin. Figo yritti epätoivoisesti vihjailla, että toopet nää on väärin laitettu, mutta kun ei millään tajua. Tämmöstä tää on, kun Harrastelijat treenaa. Eipä ainakaan helpoteta Figon keppikammoa, mitäköhän sekin fundeeraa?

Olen tässä muutenkin mietiskellyt, Huom., mahdollista! seuran vaihtoa, että pääsisi harjoittelemaan useammin ja määrätietoisemmin. Etenkin Figon kanssa pitäisi päästä harjoittelemaan lyhyitä siivuja useasti. Meidän harjoitusmäärillä se on täysin mahdotonta. Jätämpä tämän asian kuitenkin vielä hautumaan, kun tässä on vielä muitakin juttuja auki. Paras tietty olisi oma rata, omalla pihalla. Kunhan saan mahdollisesti työkuvioni kuntoon lähipäivänä, niin saattaa olla, että meillä on jo jokin kämppä kiikarissa..saa nähdä.

Näillä meidän treenimäärillä ja mun kokemuksella on menestys agilityssa ollut vähintäänkin kiitettävää. Meno ei tietenkään ole mitenkään kauhean varmaa, koska treenimäärät ovat niin vähäisiä. Siitä syystä omat ohjaukset ovat välillä vähän mitä sattuu, ja Figokin toimii välillä vähän arvaamattomasti. Ja tietenkin vaikka mitä hinkkaamista löytyisi. Välillä meno on kuitenkin tosi hyvää, ja olen saanut positiivista palautetta ihan lajin pro hepuilta. Intoa olisi, mutta harkkamahdollisuudet ovat mitä ovat. Ehkä me joskus Figon kanssa päästään vielä kiusaamaan ihan niitä lajin huippuja. Viilattavaa olisi kyllä älyttömästi, mutta niin on aikaakin.

Myös Skippyllä olisi kauheasti potentiaalia, mutta sama vuodatus jatkuu oikeastaan Skippyn kohdalla, treeniaikaa aivan liian vähän. Skippyn kanssa mun pitää opetella ihan uudet ohjauskuviot. Sen kanssa pitäisi treenata takaa ohjaamista, sylkkäreitä, ja mitä kaikkia temppuja niitä on olemassakaan. Skippyn ohjaamisessa on kaksi perusongelmaa, suorilla se on liian nopea mulle ja se roiskii rimoja. Tein huomion, että roiskiminen vähenee, kun ohjaan sitä takaa. Kilpajuoksua tai vedätystä se ei ainakaan vielä kestä. Sen lisäksi ajattelin, että lasken rimoja Skippylle jatkossa, kun harjottelen itselle uusia ohjauskuvioita.

Figon kanssa kaikki on ollu niin helppoa, kun on vaan juostu ja tehty valsseja, niillä on meilkein pärjätty joka radalla. Me on oikeastaan noustu kolmosiin vähemmillä ohjaustyökaluilla kuin mitä monet parivaljakot osaa alkeiskurssien jälkeen. Toisaalta rajoittaviin olosuhteisiin on sopeuduttava.

No okei opetin mä tässä kesän aikana lähimettässä sen kiertämään puuta ja siirsin sen agilityesteen takaakiertoon, eli vähän mekin osataan. Välillä oon neppaillu ns. Jaakotuksia treeneissä, vaikka siitäkin kuulin tuossa koulutuksessa, että niitä on erilaisia versioita. Sit oli tää nk. saksalainen, jonka opin koulutuksessa, ihan kätevä, eipähän tarvii pyörii ympäri koko aikaa. Ainoo, että ekalla suorituksella sattu ylälantioon niin pirusti, kun käänsin hartialinjaa. Punttisalitreeni on vissii vähän jumiuttanu paikkoja.

Tässä viikolla kävin Figon kanssa pitkästä aikaa myös juoksulenkin. Figo oli valjaissa ja sai näin ollen vetää. Hauskaa pitkästä aikaa. Yleensä välttelen juoksemista, kun mun penikat ei kestä sitä. Tää treeni oli kuitenkin hyvä niin koiralle kuin omistajalle. Tohon koiran fysiikkapuoleen tulisi kyllä panostaa enemmän. Ehkä sitten talvella valjakkohiihtoa..

Niin ja käytiinhän me tosiaan tokoilemassa ja hakuilemassakin, molempia pitkästä aikaa. Pakko eka mainita tähän, että Elinan ja Sinan työskentelyä ei voin kuin ihailla. Kyllä kaikki tekeminen näyttää niin helpolta, kun sen osaa. Tokoilusta Figo tykkäs - sai nakkeja melkein koko ajan. Nykyään se on kauhea syöppö, en tiedä onko sen hormonitasapainolle tai jollekin tapahtunut jotain ihmeellistä. Treenin päätarkoitus oli kuitenkin ehkä Skippyn häiritseminen, musta kun ei tokoimmeistä saa sitten millään. Hakumettällä Figo oli aivan oma ittensä, aivan mahtava, siitä se nauttii, sen kyllä näkee kaikesta eleistä. Ja mitä tossa Riikkakin aiemmin kirjotti, niin kyllä se toimii mettässä, niin haussa kuin esineilläkin, kunha sille pitää kunnon kuria. Valitettavasti kisaavaa hakukoiraa siitä ei koskaan tule, kun mulla ei riitä aika ja jaksaminen kaikkeen. Mutta hyvä se olisi, siinäkin. Toisaalta agility on fantsua.

Nyt odotan innolla tulevaa Eyewitness- leiriä ja tulevia kolmosen kisoja. Oli ehkä tuurikin, että muistin tulevien Mikkelin kisojen ilmon väärin, niin ehditään hieman ottamaan keppitreenejä. Tampereella olisi tarkoitus korkata kolmosen kisat, lauantai tai sunnuntai. Saa sitten nähdä minkälaisia kiekuroita siellä eteen tulee, ja olenko aivan pihalla. Parit epäviralliset ehditään tässä ottamaan, niin siellä pääsee ehkä kokeilemaan uusia kuvioita, niin ei tarvii niitä sitten tosilähdöissä ekaa kertaa kokeilla, niin kuin tavallisesti.

Pasi