Riikka lähti kavereidensa kanssa Tahkolle törttöilemään, joten minä ja koirat suunnattiin lauantaina Lempäälään. Paikka oli minulle uusi ja hallin oudohko kumimatto alkuun vähän epäilytti. Figolla on tapana melko helposti sutia tai sitten en osaa ohjata. Huolellisesti putsasin kengänpohjat ja Figon tassut, eikä ongelmia pidon suhteen ilmennyt. Sää pihalla oli kyllä kökkö, eikä parkkipaikkaa meinannut ensin oikein löytyä. Tuomarina toimi Leena Rantamäki-Lahtinen. Odotin vauhdikkaita ratoja. Nyt radat eivät olleet niin juoksua, mutta valsseja oli senkin edestä.

Ensin vuorossa oli agilityrata. Lähdössä koira kutsuttiin ykköshypyn takaa kaariputkeen, joka oli A:n ympärillä. Putkesta koiraa napattiin nenästä kiinni ja kaarratettiin hypyn kautta puomille. Rytmitys onnistui hyvin ja maltoin/muistin vaatia pysäytyksen. Siitä vapautus muurin yli, u-käännös ja valssaten hypyn yli keinulle. Keinulla pieni sivuirtoaminen, nopea vapautus ja pakkovalssi hypylle ja heti perään toinen valssi avokepeille. Kepeille laittoa funderaasin eniten tutustumisessa. Mietin yrittääkö poispäin-käännöksellä vai valssaten. Minun mielestä valssi oli nopein, jos onnistui olla menemättä koiran eteen. Aikasta moni rävelsi siinä koiran edessä ja yritti väkisin laittaa koiraa väärälle puollelle. Monta kertaa askelia sovittelin tutustumisessa. Kisatilanteessa homma onnistui hyvin. Jätin Figon tekemään keppejä yksinään ja karkasin suoran putken kauempaan päätyyn tekemään valssin pituudelle. Päädyssä taas valssi pyritykset kahdella hypyllä, josta aukesi hyppysuora A:lle. Yes muistin taas vaatia kontaktin! Vapautus A:lta ja taas valssaten (rima alas). Sitten vielä kaksi hyypyä ja maaliin. Suoritukseemme olin tosi tyytyväinen, siinä oli hyviä juttuja, sai vähän brassailla jne ;)  Rata oli aika valssi pitoinen (joka ei ole meidän vahvin juttu), mutta siitä huolimatta meno tuntui minusta aikasta jouhevalta. Maalin tullessa olin tosi tyytyväinen, vaikka rima räpsähtikin alas. En tiedä häiritsinkö siinä Figoa jotenkin, vai oliko se vaan tilastotappio. Ihanneaika 41 s, meillä 34,32 eli -6,68. Se oli porukan paras vitonen ja olisi riittänyt himmeimpään mitaliin. Ilman ruokaakin voi tulla hyvä mieli.

Toinen rata oli hyppäri. Eka hyppyyn lähdettiin vinosti, josta pakkovalssilla koira 2 hypyn yli. Kolmos hypyn koira tuli ohjaajaa kohti, josta yritin pakkovalssittaa kaariputkeen. Askeleet eivät oikein osuneet kohdalleen ja meinasin tukkia Figolta väylän putkeen. No korjauksen jälkeen se sinne pääsi. Putkestä koiraa piti napata nenästä kiinni ja lähteä viemään putken taakse, kepeille avokulmaan. En napannut tarpeeksi lujaa, joten putken suulle tuli hieman ylimääräistä kaarta. Figoa pitää näköjään tosi kovasti käskyttää noissa, tänään olin vähän pehmis :) Kepeiltä lähdetiin taakse päin hakemaan yksi hyppy valssittaen, josta taas eteen putkeen. Nyt en mamoillu, vaan putkeen suulta käskytin Figolle "eteen" ja "kierrä", tuli hieno mutka :) eikä tarvinnut lähteä valssittelemaan. Odottelin hieman aikaa, kun koira tuli hypyn kautta renkaalle. Siihen tein jaakotuksen. Taas lähdettiin takasinpäin. Jaakotuksella linja pituudelle tuli paremmaksi ja halusin kerrankin välttää valssia :) Pituuden jälkeen takanaleikkaus, hyppy, u-käännös ja hyppy. Sieltä koira tuli ohjaajaa kohti yli muurin. Josta lähetys hypyn yli, veto hyppy, putkeen. Jäin vetopuolelle viemään Figoa putkeen. Figoa alkoi hotsittamaan ulkomutkassa siintävä hyppy, mutta tiukalla karjaisulla se tuli pois houkutuksilta :) Putken jälkeen vielä kaksi hyppyä ja maali. Ei niin hyvä rata kuin ensimmäinen, mutta nollaan pitää olla tyytyväinen :) Tuomarin asettama ihanneaika olikin tosi tiukka, sillä alitimme sen vain sekunnin kymmenyksellä! Aikamme oli 33,90. Sillä irtosi tällä kertaa neljäs sija. 

Reissusta jäi hyvä mieli. Ensi viikonloppuna vielä kahdet kisat, sitten tulee ainakin parin viikon kisatauko. Täytyy miettiä pitäiskö pitää ihan täystaukoa pikku pätkä, niin saisi Figo ja omistaja vähän huilailla ja humputella, ei tämä kuitenkaan niin vakavaa ole, vaan hauskaa, sen toivoisi näkyvän enemmän myös suorituksissa kentällä  .