Se olisi tammikuu taas takanapäin... onhan taas vähäluminen ja vaihteleva talvi; välillä plussaa ja välillä enempikin pakkasta. Nyt olisi ollut tosi hyviä vetokelejä, muttei oikein ole ollut vetokoiraa, koska...

...Figo on ollut jo pidemmän aikaa tosi jumissa. Etenkin iltaisin levolta ylös noustessaan, oli tosi könkkä ja takapää ikäänkuin laahasi mukana. Takaa ei irronnut yhtää voimaa, mikä näkyi esim. rappusia ylös mennessä tai autoon hyppäämisessä. Tammikuun aikana Figo kävi 2 kertaa Helin hoidettavana ja kerran Hennan hierottavana. Ekalla hoitokerralla Heli totesi heti laitettuaan kädet F:n selän päälle, että "aivan tukossa on". Nahkakin oli kireä kuin mikä, ja kaikki siinä eteenpäin. Lähti koiralta melkein jalat alta kun Heli vähän paineli eri kohdista. Onneksi noiden kolmen käsittelykerran jälkeen muutos on jo huomattava, oli oikeastaan jo kahden kerran jälkeen. Yhtään en tiedä, mistä tuo jumiutuminen&kipeytyminen on saanut alkunsa... ehkä pikkuhiljaa kehittynyt eikä ajoissa reagoitu. Figolla kun on aina ollut sellainen kroppa, että on pysynyt hyvässä kunnossa eikä sitä juurikaa ole tarvinnut käsitellä.

Halikoira <3

Heli ja Henna molemmat mainitsivat, että eihän Figo välttämättä enää niin vetreä nuorimies olekaan tuossa 11,5vuoden iässä. Kuinka se onkin itselle niin vaikea myöntää koiran vanheneminen...? Tottahan tuo on, että ehkä se ikäkin alkaa jo näkymään, etenkin juuri levon jälkeen, kun kroppa on kankea. Hermotus F:lla tuntuu toimivan hyvin, mutta voihan siellä luustossa olla silloittumaa ja nivelrikkoakin. Että Heli oli vähän sitä mieltä, että ehkä ne vetohommat voisi jo unohtaa, vaikka nyt nämä jumit saadaakin hoidettua pois.

Skippy on voinut tosi hyvin, eikä siitä vielä mitenkään huomaa tuota syöpää/ kasvainta. Mutta ei sitäkään vetohommiin viitsi laittaa, koska kasvain siinä rangan vieressä on jo niin iso, että ei varmasti tuntuisi mukavalta, kun huskyvaljaat menisi juuri sen päältä... mutta se nyt ei haittaa, kun eipä tuo vetäminen ole koskaan ollut mikään Koposen juttu. Niin ihanaa, kun se on vielä oma energinen ja touhukas ittensä. Ollaan hömpätty rallya ja pääsipä tätieläin pari ukkoakin etsimään. Meinasi kyllä iteltä tulla taas itku, ensin kun kaivelin PK-varusteet varastosta ja sitten kun pääsi Koposen kanssa hakuhommiin... ei tämä vääjäämättömään valmistautuminen ole helppoa. Onneksi koira ei tiedä mitään. 

"Ukko!"

"Täällä se on!"

Wiu on ollut kanssa hyvässä kunnossa. Sekin kävi Helillä tarkistettavana heti vuoden alussa. Ei ollut mitää isompaa. En kuitenkaan ole viittinyt sillä hirveästi vedätellä muuta kuin hölkkälenkkejä, kun olen ajatellut, että Pasi saa rauhassa valmistautua kuun lopun kisoihin ja treenata&lepuutella ihan oman suunnitelmansa mukaan. Pasi&Wiu kävi juoksemassa yhdet kisatkin Järvenpäässä, olisikohan tullut yksi nolla ja pari HYLkyä. Mutta pääasia, että meno kulki edelleen.

29.1. olikin sitten vuodet ekat tärkeät kisat, kun Tampereella karsittiin EO-joukkueeseen pääsystä. Ekaa kertaa nyt tällä systeemillä, että alkuvuoden aikana on 3 karsintakisaa, jossa kustakin kisasta joukkuepaikan saa 4 parasta koirakkoa. Lähtökohdat kisalle oli kaikkea muuta kuin hyvät, sillä Wiu kärsi pitkin viikkoa vähän jostain vatsapöpöstä. Lauantaina se sitten oikein kärjistyi ja Wiu oksenteli useamman kerran. Oli aivan vetopois koko koira, eikä ruoka maistunut vielä alkuillastakaan. Loppuillasta suostui syömään ja saatiin nesteytettyä sitä. Aamulla näytti jo paremmalta ja Pasi päätti ajaa Tampereelle ja testata ekan startin, että kulkeeko normaalisti ja jaksaako tehdä. No kulkihan se ja jaksoihan se. Tuloksena ekalta agiradalta nolla ja sij.3 sekä tokalta radalta (hypäri) nollavoitto! Näillä kahdella tuloksella kaksikko varmisti itselleen EO-joukkuepaikan. Olipa kiva lopputulos huonoista lähtökohdista :) Nyt voi sitten rennoin rantein mennä seuraavaan karsintakisaan Ojankoon, missä ratkotaan samalla halli-SM:t!

Italia kutsuu heinäkuussa :)

Ronjan mielestä paras Tampereelta saatu palkinto oli Agrian pipo :D Me muut arvostettiin vähän muita palkintoja!