Tiistai aamuna Riikka oli ulkoiluttamassa koiria, kun vastaan tulleen vanhan miehen koira pääsi Figon päälle. Vasen etujalka muutamia hampaanreikiä. Näyttäisi, että selvittiin kuitenkin vähillä vaurioilla.

Keskiviikkona lähdin treeneihin. Suunnittelin, että otan hilliysti. Treenasin niistoja siten, että koira tulee suoraan siivekkeen suuntaisesti. Niiston kanssa on kyllä hommia. Kun vauhtia on enemmän, meinaa mennä läpi. Täytyy laittaa rima maahan ja ruveta treenaamaan ihan kunnolla. Taas yksi treenauksen kohde. Muut höntsäilyt menivätkin kivasti. Figon haava alkoi kuitenkin vuotamaan verta, joten jätin Figon treenit sillä kertaa siihen.

Seuraavaa kierrosta varten kysyin Riikalta, että saanko tehdä hubi-agilitya pönnisen kanssa. Pistettiin rimat maahan, ettei hyppyrasitusta tulisi selkään. Voi kiesus, kun se kulkee lujaa ja hienosti. Tuntuu ihan kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Skippy kääntyy niin nopeasti ja niin helposti ja spurttaa suoralle kuin tykinkuula!

Nyt on Riikalla haastetta saada Skippy motivoitumaan tylsästä tokosta

Perjantaina Karjalaisen Marianne tulee pitämään treenit ja lauantaiksi sain kutsun Niinun pitämään koulutukseen. Näistä sitten vinkkejä hakemaan.