Maanantaina korkattiin hallikausi tottistreenien merkeissä. Pasin ollessa Kokkolassa mä lenkitin koko lauman töiden jälkeen ja sitten erehdyin menemään päikkäreille (väsytti ihan hitokseen)... ei olis millään jaksanut lähteä hallille, mutta onneksi menin! Molemmat likat oli ihan liekeissä ja munkin oli pakko lähteä hallilta hymyssä suin pirteänä :) TÄTÄ on koiraharrastus parhaillaan! Senioriherra pääsi vaan haistelemaan hallin tienoon iltapostit.

Wiulle talven projekti on PK-esteet, kunhan nyt saa kroppansa kunnolla kuntoon. Menihän se niitä jo viime talvena hyvin (ilman kapulaa), kesällä ei tehty yhtään. Ja tokon VOI -liikkeitä pitäisi kursia kasaan. Luoksarinstopissa eniten työstettävää. Koposelle ylläpitoa ja hienosäätöä. Eniten paino kuitenkin varmaan asenteessa. Tein päätöksen, että saa nyt treeneissäkin kiertää metrisen paluun kapulan kanssa. En halua enää yhtään sellaista kuperkeikkaa mitä teki loppukesästä kentällä. Mielummin pidän koiran kunnossa!

Tiistaina Wiu pääsi aksailemaan sen mitä nyt jalan puitteissa uskaltaa tehdä. Muuten ti ja ke lenkkeillen - keskiviikkoilta menikin Leikolan Stand Up -keikalla. Kiva välillä käydä jossain kahdestaan ilman koiriakin :D

Torstaina Wiun kanssa Vuolenkoskella Nimettömällätiellä hakua Katrin ja Marjukan kanssa. Pimeä puski jo ennen seiskaa... :/ Hyvä treeni Wiulle; löytö - tyhjä - tyhjä - löytö. Löydöt suoraan edestä, tyhjät nyt aika hyviä laatikoita! Ei siis humputellut jonnekin 100 metriin, vaan meni ihan alueen puitteissa ;)

Sunnuntaina Koposen kanssa Siilinjärvellä kauden vikassa PK-kokeessa, PAJÄ2. Oltiin siis koko vkonloppu siellä, en nyt sentään pelkän jälkikokeen takia 4 tuntia suuntaansa ajaisi ;) Tuomarina toimi leppoisa Matti Koistinen (uusi tuttavuus minulle).

Maastoilla aloiteltiin. Meille jäi arvonnassa eka AVO-jälki. Ja kiva jälki sattuikin, perus kangasmaastoa. Koponen jäljesti tositosi hyvin ja nosteli kepit varmasti! Oli ilo vaan puuskuttaa perässä :) Janakin oli hieno, tuntui kyllä tosi lyhyeltä, kun jälki meni ehkä 20-25metrissä, kun nyt ollaan treenattu 50m janoja. Pisteet siis täydet 170p.

kepit-normal.jpg
Kaikki aarteet tallessa!

Seuraavana, jokusen tunnin odottelun jälkeen esineruutu. Tää oli nii-in mun ilon aihe!! On tätä työstettykin ja näyttävästi oikein. Pari kautta takaperinhän Koposella oli tässä(kin) joku klikki, ettei edes lähtenyt ruutuun, ainakaan enää yhden jo haettuaan. Voittajakoirat oli ruudussa eka; 2 löysi vaan 1 esineen ja yksi ei yhtään. Sitten me. Ja Koposella meni ehkä 30s. kun oli hakenut ne 2 esinettä! Ja mikä parasta, se oli aivan liekeissä. Hyvä että ehdin ekasta esineestä kehumaan, kun oli jo menossa uutta hakemaan. Sama toisen jälkeen, lisää olisi vielä lähtenyt ettimää <3 Harrastamisen huippuhetkiä! Tästäkin täydet 30p. Eli maastosta 200/200.

Sitten taas odottelua yllättävänkin kauan ennen tottista (lepposasti savolaiseen tyyliin? ;) ). Tässä Koponen oli kyllä taas tuhma ja sen ajatus jäävien jälkeen oli vaan eteenmenossa. Miksi mä edes sanon sille siellä luoksetulon päätepisteessä mitään koko eteenmenosta?! Tyhmä minä. Seuraaminen ja jäävät kaikki erinomainen. No ei oikeesti, tämä tuomari vaan arvosti viettiä ja energisyyttä eikä niinkään välittänyt edistämisestä ja vinosta PA:sta. Tasamaanoudossa sitten se koomaaminen tuli ja palautti kapulan seisoma-asentoon... Hypyn kiersi palatessa, mutta se onkin sovittu juttu. Näissäkin luovutukset tosi vinoja... samoin muistaakseni PA:t. A-noutoon olen sikäli tyytyväinen, että heitin aivan vinoon, mutta Koponenpa korjasi ja tuli yli!! Jes, treeni kantoi edes tähän! Yhteensä 91 pistettä.

IMG_4949-normal.jpg
Koposesta ei ollut kuvia muuta kun paikkiksesta. Kuva Eija Rytkönen.

IMG_4980-normal.jpg
Osasi se parikin mennä eteen ;) Ja hienon tottiksen teki kyllä muutoinkin, 93 pistettä!
Kuva Eija Rytkönen.

Niimpä siis 1-tuloksella ja luokkavoitolla JK2 !

Oli kiva päätös muuten paskalle PK-kaudelle. Haku alkoi tökkimään niin pahasti... katotaan mitä saadaan vikoina kausina räpellettyä voittajaluokissa ;) ...miten musta on alkanut tuntumaan, että jälki on meille se hakua helpompi laji...?! Vaikkei se edelleenkään ole mulle SE laji.

Vaikka tärkeintä mulle on se, että Koponen pysyisi noin hyvässä kunnossa vielä pitkään! Se on mulle vaan niin tärkeä koira. Eihän meidän kisaura oo todellakaan ollut pelkkää kunniaa ja menestystä, päinvastoin. Oon tehnyt hirveästi virheitä enkä ole osannut viedä sitä oikealla tavalla eteenpäin. Kaikista epäonnistumisista ja (turhastakin) työstä huolimatta, ja ehkä juuri siksi, en vaihtaisi mitään pois! Joten sinänsä aivan sama tuleeko esim. yhtään voittajaluokan koularia, niin paljon olen jo Skippyltä saanut <3