Jahas, mitähän hyödyllistä ollaan puuhattu...ei varmaan hirveästi mitää! Nyt ollaa lenkkeilty vähän enempi kunnon lenkkejä -saisi oman kunnon vähän kohenemaan (ja ehkä koissujenki vähän).

Keskiviikkona tehtii Pönniselle viesti. Voi vau, ekaa kerta oikeasti tuntui, että Kippe tietää mitä ollaan tekemässä. Teki nii-in varmasti ja keskittyneesti. Siinä se on -meijän pieni viestikoiran alku!! Kaikkein villeimmissä ajatuksissa voisi ensi kaudella korkata sekä haku- että viestiuran! No joo, molempiin kuitenkin vielä matkaa (paljon enempi viestille).

Mutta back to the business, eli Kipelle 3 pätkää. Lopetettiin kolmeen ihan siksi, että mun lälläristä loppui patterit, joten ei uskaltanu riskeerata hyvin mennyttä treeniä, kun ei ollut yhteyttä C-pisteelle. Lähetykset meni A-B, B-A ja A-C. Minä A-pisteellä, Pasi liikkuvana. Matka oli jo pitkälti (hmmm...600m?), jäljestystäkin kunnon pätkä! Ja mulla oli A-pisteellä "varikolla" puussa kiinni odottamassa.

Tosissaan hienosti keskittyi, selkeästi koko ajan mielessä oli juokseminen toiselle pisteelle. Ja varmasti toimi. Jessss!

Figo ei valitettavasti päässy viesteilemään, kun haluttiin ehtiä mettälenkkeilemään ennne pimeän tuloa. Joten Fixi pääsi vaan lenkille.

Heh, sitten torstain tokoilut lähikentällä ei ollu niinkää hehkuttamisen arvoista! Pasi oli Kuopiossa Best Friend Groupille (Best Friend, Hurtta, Racinel...) työhaastattelussa, joten oltii kotona ilman autoa. Siispä lähikentälle pitkästä aikaa tokoilemaan. Kaikenlisäksi tokokartiot oli autossa, joten otin merkiksi vanhan kukkaruukun (ei haitannut menoa), samoin kunnon noutokapula oli autossa, joten oli vaan ohjatun kapulat (ei sekään menoa haitannut).

Treenasin vuorotellen molempia.

Kipelle:
seuraamista:
edistää, painaa, poikittaa kuin pieni sika. On ihan liian vietikäs (tai innokas, mitä lie). Noh, "hieman" työstöä vaatii...a käännöksetkin oli kamalan vaikeita.

jääviä: vähän meni istu ja maahan sekasin. Pienen muistuttelun jälkeen muistui mieleen, että liikkeestä tosissaan voi myös istua!

luoksetulo: stoppeja niin, että palkka toko takana tai minulta. Skip on ilmiömäinen ennakoija *huokaus* Myös merkin kierrolla stoppeja, tässä tosin kaikki läpijuoksuina, koska aina ennakoi stoppia, vaikka ei olla aikoihin tehtykää. Eli kierroista luoksetulon stoppailut onnistuu vaan jollain pylväillä/tolpilla...

nouto: (sillä ohjatun kapulalla) oikein mukavasti!

tauko

kaukoja: lyhyeltä matkalta leikkien, välillä pitempääkin matkaa. Yksi tai korkeintaan kolme vaihto ja palkka. Palkka joko takapalkkana tai multa taaksepäin heittäen.

tauko

kaukoja vähän lisää :) No joo, nyt sitten neitillä olikin jo kierrokset kaakossa ja onnistui ainoastaan takapalkan kanssa, muuten loikki aika iloisesti eteenpäin, kun oli vähän virrakas....
MUTTA kaikesta huolimatta oon tosi tyytyävinen siihen, että olen saanut kaukoissa asenteen ja ilmeen kokonaan muuttumaan (kiitos sisänaksujen ja leikkikaukojen)!! Nyt ne on kivoja, ei paineistavia ällöjä jumistusliikkeitä!!

Figo teki käytännössä samaa settiä, mutta aina vähän lyhennettynä. Sekin seuraa hienosti puoli koiran mittaa edellä, mutta käännökset sillä on supereita! Samoin kaukoissa on hyvin sisäistetty peruuttamisen idea -jos johonkin suuntaa liikutaa, niin sitten taaksepäin. Figon kanssa voi pitää hauskaa ilman mietteitä siitä, meneekö kaikki nyt ihan taiteen sääntöjen mukaan. Sen kanssa kun ei ikinä kisakehiin mennä!

Lopuksi lähimetässä pudotetun esineen noutoja molemmille höyrypäille ja loppuun lenkki lähipurtsilla. Saatii me aikaa kulumaa 2,5h ihan vaikka ei autolla mihinkään kivoihin paikkoihin päästykään!

...ja Pasin tulevan työuran kohtalo etenee vähän ensi viikolla. Katotaa aukeneeko ura koiramaailman yrityksessä -ainakin toimiala olisi tuttu!!

Tänään taas Vuolenkoskelle mökkeilemään!!