Kylän kollitkin on huomanneet Skippyn kotiin paluun. Eilen töiden jälkeen olin lähdössä juoksemaan ja eteiseen vermeitä pukemaan mennessä katsoin, että kaksi setteriä juoksentelee meidän pihassa vapaana. Kävivät siinä meidän oven takana nuuhkimassa. Hetken päästä naapurin rouva soittaa ovikelloa, että "onkos nämä teidän koiria, kun lapset sanoi että teillä on kaksi koiraa?", "joo ei, kyllä nämä meidän mustavalkoiset on ihan tässä kotona". Nainen lupasi hoitaa koirat löytöeläinkotiin, kun pannassa ollut numero oli pois käytöstä. No lenkille lähtiessä huomasin, että koirille oli jo omistaja löytynyt, onneksi!

Jäällä saatiin loppulenkistä vielä lapinkoira uros meitä moikkaamaan (omistajan huuteluista huolimatta...). Keskityin sitten pitämään koiran erossa Figosta, ja Kippekin varuiksi vilautti hampaita, niin onneksi lappari tajusi hetken päästä poistua paikalta.

Eli kait Kippe vieläkin tuoksuu ihanalta, vaikka saakin jo Figon puolesta olla ihan rauhassa. Aamulla ulkona liekkivät jo ihan normaalista -Kippe sai runtua ihan kunnolla, enää ei kohdeltu leidinä! Silmänisku

Eilen oli kyllä m-a-h-t-a-v-a sää!! Aurinko porotti ja jäällä kantohanki!! Saatiin siis juosta, tokoilla ja leikkiä missä haluttiin. Se on mahtavaa kun on koko iso, aukea jää käytössä! Uskomaton lenkkipaikka. Nämä kantohanget on vaan aika ainutkertaisia aina talvessa...