Tänään olin yksin treenaamassa agilitya molempien koirien kanssa kun Riikka oli samaan aikaan töissä. Lopputuloksena itseluottamus taas romahti ja tuli vähän masentunutkin olo. Figon kanssa meni melkein kaikki penkin alle, mutta onneksi edes Skippyn kanssa homma toimi.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

En ehtinyt pahemmin miettiä treenejä etukäteen, kun tein kouluhommia niin viimetinkaan asti. Perillä vilkasin Vilanderin kirjasta radan jota olisi hallin melko pienissä tiloissa mahdollista harjoitella. Huonoa valmistautumista lukuun ottamatta lähtökohdat piti olla melko kohdallaan.

 

Figon kanssa tein melko teknistä, mutta silti lyhyttä rataa, jossa oli neljä hyppyä rivissä vierekkäin ja kaksi kaarevaa putkea hyppyjen edessä. En pitänyt rataa ennakkoon liian vaativalta, mutta sellaiseksi se lopulta osoittautui.

 

Ongelmana Figon kanssa on lähinnä tekniset osat radoista, koska se ei välitä käsien liikkeestä tuon taivaallista. Helpot osiot sujuvat vartalolla, äänellä ja koiran omatoimisuudella. Olen kyllä sisäistänyt ongelman ja yrittänyt panostaa asiaan, mutta en ilmeisesti vielä tarpeeksi. Ratojen vaikeammat kohdat olisi paljon helpompi ja nopeampi suorittaa, jos saisin korjattua tämän ongelmakohdan.

 

Kun rata meni päin peetä, niin ajattelin että otan pelkkiä keppejä, että saataisiin hauskuutta takaisin tekemiseen. Sekin osoittautui vaikeammaksi kuin olin ajatellut. Täyspitkä keppirivi tuppas olemaan aluksi liikaa ja tehtävää piti helpottaa. Rasittavaa tässä on se, että jos Figo ei saa palkkaa tarpeeksi usein, se "masentuu", tekemisestä tulee hidasta ja varovaista. Pientä valoa tunnelin päässä on kuitenkin. Lopuksi otin saman rivin hyppyjä. Ohjasin koiraa vain eleillä ja pidin suuni kiinni. Sain kaksi onnistumista vaikkakin melko hidasta sellaista.

 

Skippyn kanssa käytin samaa valmiiksi koottua rataa. Laitoin siipien taakse nameja lautasille ja välillä heittelin leluja palkkioksi. Jotenkin jälkiviisaana on paljon helpompi opettaa uutta ja ei vielä pilattua koiraa. Skippy irtoilee jo melko hyvin vaikka välillä olin täysin hiljaa ja vain kädellä osoitin mikä on tuleva kulkusuunta. Teknisten siipiosioiden vastapainoksi pelleiltiin molemmilla putkilla, jotka olivat Skippyn mielestä älyttömän hauskoja. Vauhti alkaa jo nyt olla tosi kovaa ja Skippy tuntuu nauttivan. Skippyssä tykkään siitä, että se antaa anteeksi vaikka välillä olisi liian epäselvä ja se ei tajua mitä pitää tehdä. Sen vire ei laske vaan se yrittää kahta kauheammin ymmärtää, että mitä toi toope yrittää mulle kertoa. Pidän.

 

Summa summarum. Ei kai pidä masentua Figon kanssa. Helpot osiot kuitenkin sujuu jo hyvin. Nyt pitäisi vain saada se keskittymään myös mun käsien liikkeeseen! Eilen tehtiin tokotreenit ja Figo oli aivan mahtava. Tosi mahtava tokokaveri. Muistan kuinka tuskasta meillä oli joskus myös tokossa, mutta nyt se on siinä aivan mahtava.

 

Skippy on agilityssa tosi lahjakkuus. Saa nähdä maltanko pitää käsiä siitä täysin irti ja tyytyä vain sivustaneuvojaksi. Olen nähnyt Skippyn molemmat vanhemmat. Isä Luka on paimentaessa aivan törkeen nopee. Käskyt täytyy antaa Lukalle reilusti ennakkoon. Emä Etta on luonnostaa hyvin säpsäkän oloinen ja kuulemma juoksunopeudessa hakee vertaistaan. Joten jos geenit ovat vähänkään periytyneet, niin nopeutta pitäisi löytyä. Lisäksi pidän tosiaan Skippyn yritteliäästä luonteesta.

 

Pasi