Kyllä kesä on vaa mukavaa! Yksi kesäisimmistä viikonlopuista vietettiin heinäkuun lopulla Timon&Heidin mökillä Joutsassa, mukana menossa myös Taija&Elina, eli hakuporukkaa koolla. 9 koiraa mahtui ongelmitta samalle tontille. Säät oli huikeat, la-su yönä ukkosti kunnolla, mutta silloin oltiin jo sisällä/nukuttii. Kuin tilauksesta taivas selkeni puoleenpäivään mennessä ja otettiin siihen aamupäivälle pienet VEPE-reenit! Kiitos vielä kesäisestä mökkireissusta!
 





Seuraavalla viikolla minä&Skippy suunnattiin Kuusamoon taivaltamaan Karhunkierros. Ihan huikeaa luontoa ja ikimuistoisia kokemuksia taas! Kyllä mie vaan sanon, että onni on helppo&huomaamaton koira!! Skippy on aivan ihanteellinen koira arjessa&reissuissa. Se ei sählää ja häsää yhtään ikinä missään, on kotonaan niin hotellissa kuin teltassa, matkustaa huomaamattomasti koko päivän autossa ja eka kerta bussissa on ihan pala kakkua. Rotkot, riippusillat, ritilät, rappuset; kaikki hoituu. Se voi olla irti missä vain, ei sinkoile, ei hötkyile, ei välitä mistään.


Here we go...!


Miun Ystävä.
 
Reenirintamalla ei edelleenkää ole hirveästi ollu ruuhkaa, ei ole ehtinyt/ jaksanut. Joten piti tehdä se perinteinen; alkaa pläräämään kisakalenteria ja varailemaan koepaikkoja. Joo-o, nyt sitten vaan pitäisi vielä reenata, hih.

Tiistaina tehtii kaiman takapihalla EVL läpi Riikan liikkuroidessa. Vähän niinkuin tilanne-check. Tässä kooste;
Paikkamakuu ok, paitsi ylös vajaasti, mitä sitten korjailtiin. Ei reagoinu Riikan käskyihin. Pitää taas tehä virettä paikkamakuuseen.
Paikkaistu jäi tekemättä…
Seuruu (aika lyhyt pätkä); tuttuun tapaa parani loppua kohti, alussa edistää&poikittaa törkeästi… Palkka hyvästä juoksupätkästä. Tähän pitää saada enempi keskittymistä ja yritystä koiralta!
Z; hidas maahan, muuten ok.
Luoksetulo; yllättävän hyvä! Kipeksi napakka stoppi ja suoraan eteen!
Ruutu; eka palkka merkin takaa, sitte ruudun stopista. Loppu erikseen. Ihan ok.
-tauko-
Ohjattu (vasen); oli vähän epävarma, mm. matkalla ollu tötsä selkeesti häiritsi ajatuksia. Kuitenkin ok, kehuin heti kun nosti kapulan. Tämä selkeästi vielä ei-varma-liike, opetettu vasta viime talvena...ei selviä jos esim. ruutu on kapulan takana.
Hyppynouto; meinasi varastaa liikkurin käskystä (ylläri…). Ihan vino palautus…
Tunnari; stoppasin juuri ennen kapuloita, minkä jälkeen tosi hyvä haistelu ja palautukseen lähti laukalla, mistä vauhtipalkka.
Kaukot; voivoivoi…ei toimi ei. Otti häiriötä liikkurista, ekaan nousuun 2 käskyä ja liikkui ehkä koiran mitan. Pitää TAAS jumppailla, peruutella, leikkiä näitä. Ei vaan kestä pitkää matkaa vielä.
 
No mutta, Kippe oli iloinen pieni eläin, onhan sekin jo jotain…ja kohtuu hyvin sillä oli liikkeet muistissa hirmu vähästä reenaamisesta huolimatta. Kaukot kärsii eniten. Ja tietenkin tarkkuus kaiken kaikkiaan.
 
Wiun reenilistalla on ykkösenä ollut kepit. Aikas kivasti se Garretin menetelmällä ne hiffasi! Nyt menee jo 8 kepin suora ja sisäänmenot aika törkeistäkin kulmista! Pasia huvitti tiistaina kentältä tullessa, että pentu ei meinannu hiffata keppejä sillai helposti suoraan lähetettäessä, kun viime päivät tehny vaan vaikeita kulmia laugh Ainoa kärsijä tässä projektissa on ollu meijän takapihan nurmikko, mutta ensi kesänä siinä on taas kaunis vihreä ruohomatto…toivottavasti.

 
Haussa Wiulle tuli eilen keskiviikkona sikavaikea reeni, siis koiran tasoon nähden. Eka pisto helposti haamulla. Toisesta haamua ei sitten nähnytkään ja koska lälläristä oli akku loppu, en jaksanu alkaa huutelemaan kauas piilolle, että uudestaan näkyville…ajattelin sitten kokeilla ihan randomilla, menisikö ilman apuja. No ei ihan menny. Tai meni neljännellä lähetyksellä. Kolmesta eri suuntaan vinosta pistosta huolimatta olin aika ylpeä Wiusta; se kesti korjauksen&uuden lähetyksen noin monta kertaa yhtään lannistumatta/ menemättä epävarmaksi!! Aina lähti uudelleen innolla. Ohjaajalla oli ilmeisesti joku tyhmien riskinottojen päivä, kun päätin kokeilla kolmannenkin valmiina, kun haamua ei näkyny… Tämä onneksi meni hyvin! Wiu hieman kaartoi takaviistoon, joten tuli laatikkomainen pisto. Hirmu hyvin se kyllä meni!! ...mutta kyllä me kiltisti palataan niihin haamuihin, vahvistelemaan suoraan menoa.

 
Figo on nyt treenannu tosi lyhyitä treenejä karsintojen jälkeen, pääasiassa keppejä&kontakteja vahvistellen. Lauantaina olisi kivat pikkukisat Kouvolassa. Muutenkin F on tarkoitus siirtää vähän vähemmälle lajitreenille ja lisäillä peruskuntoa vaan, kun ei se enää ole ihan nuori pojan kloppi. Ja tietty Pasilla pääpaino treeneissä on nyt Wilmassa.