Osallistuin Figon kanssa seuran sisäisiin epiksiin, Millan Cup, tein vain yhden radan. Saldoksi voittonolla! Ennen kisoja otin Figolle pari kertaa keppejä joita on yritetty nyt víimeaikoina vähän nopeuttaa. Wiulle treenasin putkea ja takaakiertoja.

Figon kisarata oli ensimmäinen kokonainen rata sitten karsintojen. Ollaan otettu ainoastaan muutaman esteen temppuilua ja yritetty parannella meidän heikkoja puolia, joita saadaan kyllä tehdä niin kauan kuin Figon uraa kestää. Tekeminen sen kanssa on kuitenkin nyt niin hauskaa. Muutama viikko pidettiin ihan lepoa, mutta jo hyvin nopeasti alkoi polttelemaan takaisin treenaamaan.

Figon jätin joksikin aikaa mummolaan Skippyn juoksuja karkuun. Toki se on sieltä torstain treeneihin haettava  Omaa menemistä haittaa hieman, kun vanha nilkkavamma on jostain syystä ärtynyt uudelleen. Rypäsin viimekesänä vesihiihdossa oikein huolella, ja kun jalka irtosi siteestä, niin se teki pipiä nilkkaan. Nyt piti taas ottaa nilkkatuki uudelleen käyttöön. Myös penikat alkoivat vaivaamaan, mutta muutama käyntikerta urheiluhierojalla auttoi siihen vaivaan.

Wiu vaihtaa parhaillaan hampaita, kaikki pienet etuhampaat on jo uusiutunu, kulmurit&isot takaset ei. Painoa oli el.lääkärillä punnittuna 10,5kg -hui Siitä taitaakin kasvaa kenguru -ainakin loikkimisesta päätellen. Sänky on nyt suosittu paikka.... Tyyppi on kyllä sellasen vapaan kasvatuksen tulos, ettei mitää järkee...miten se on näin mennytkin?! Kahdella ekalla kuitenki ollu jotain rajaa, mutta tuota on kyllä tullu lellittyä ja hellittyä, se on nukkunu sängyssä öitäkin, siis WHAT? No mutta, ei tapeta lapsen luovuutta turhilla rajoituksilla! Wiu tykkää sisustaa -aina töistä tullessa saa ettiä tavaroita, jotka on vaihtanu paikkaa ihan päinvastaseen järjestykseen. Olkkarin tuikkukupit löytyy sängystä, sangyn koristetyyny vessasta. Eilen Wiuhti oli tehny punttitreenin ja siirrelly Pasin käsipainoa. Tuli vissiin lihakset kipeiksi, kun oli kylmägeelikin roudattu vessasta sänkylle.


Wiun mun kanssa päikkäreillä... Emäntä SM maalimies touhusta väsyneenä
ja näyttävästi ollu Wiullakin aktiivinen päivä ku noin unettaa.