Se olis lomat lusittu...Pasi kuukauden ja minä 3vkoa. Ekalla lomaviikolla tuli heitettyä Tre/Seinäjoki reissu, muuten mökkeiltii. Pasi oli mun tokan lomavkon kipeenä flunssassa ja minä sitte vikan viikon bakteerin aiheuttamassa nielutulehduksessa niin, että koko suu turposi ja ikenet tulehtui. Viikkoon ei edes tarttenu haaveilla kiinteästä ruuasta. Joten loma meni aikalailla mökillä lepäillen.


Kaksikko poseeraa

Tuli sitä jotain treenattua kuitenkin, Pasi aksaa ja minä ilmasuja&tottista. Figo pääasiassa on edellee lomaillu aksasta, jotain pikkujuttuja tehny; keppikliniikkaa ja muutamia ohjausjuttuja rimat pääosin maassa. Pasin sanoi, että tällä hetkellä Figon kanssa treenatessa tuntuu, että ihan kaikki onnistuu ja koira toimii kuin ajatus! Kuin kivaa sellanen on! Pitää nauttia niin kauan kun sitä kestää... Kisakentille F palaa vasta syyskuun alussa piirimestiksissä.

Wiun kanssa vähän jännitti arkeen paluu, kun on viimesen kuukauden saanu täysin vapaasti juosta mökillä yötäpäivää, ulkona koko ajan. Eilinen (maanantai) oli kuitenkin menny tosi hienosti, ei yhtään pissoja sisälle koko 9h aikana kun ovat olleet yksin! Wiu on edelleen yksinollessa omassa yksiössään (olkkarin lattian kokoinen aitaus) ihan oman turvallisuutensa & sisustuksen takia. On nukkunu yöt tosi sikeesti eikä ole silloinkaan pissaillu sisää. Ehkä se vaan nukkuu lomalla hankittua univelkaa takaisin ja muuttuu kohta riiviöksi...?!

Sen kanssa on edelleen tehty vaan jotain pieniä pentujuttuja. Aksassa lähinnä putkea&irtoamista vahvistettu ja kontaktin lopun 2on-2offia. Muuten arkijuttuja, luoksetuloa, odottamista, istu, maahan....

Skippy aloitti eilen juoksun. Tuli kuukautta aiemmin kun odotin, mutta ei niin väliä. Käytiin myös osteopaatilla vikalla lomaviikolla, ekaa kertaa Katajan Tiinalla, missä F kävi pari kertaa. Sai F:n heti tosi hyvään kuntoon, joten tuumasin, että miksi ajan puolet pidemmälle Kaiperlalle ja maksankin puolet enemmän, kun lähempääkin löytyy täysin pätevä tyyppi? Kippe oli oikein ilahduttavan hyvässä kunnossa metrin hypyistä huolimatta, pientä pintajumia lähinnä niskassa&etuosassa, joku jumi lantiossakin. Sai kaikki hoidettua ja seuraava kerta vasta sitten, kun siltä alkaa näyttämään -ihanaa!!

Sunnuntaina oli Loirin Anskun tottiskoulutus Heinolassa. Aika pitkälti keskityttiin vireeseen ja siihen liittyviin juttuihin. Kipen kanssa pääpaino oli telineissä. Tehtii kyllä ekan setin alkuun seuraamista, liikkeestä istu & maahanmeno + luoksetulo. Niissä ei tainnu olla mitää ihmeempää, Kippe teki kivalla moodilla!! Lähinnä taisi olla, että sivu-käskyä voisi vahvistaa niin, että siitä saisi virettä nostavan ja keskittyä kentälle tuloihin kisatilannetta ajatellen.

Metrin hypyssä ei oikeastaan mitään ihmeempää uutta, omat ajatukset vahvistui. Eli tarttee lisää itsevarmuutta ja mustavalkoisuutta siihen, että hyppyä halutaan, kiertoa ei. Paljon onnistumisia & kehuja, etenkin paluuhypyn vahvistusta, nyt tehtiin patukka suussa, ei siis kapulalla vielä vähään aikaan. A-este oli oikeastaan aika positiivinen yllätys, sitä kun ei olla oikeastaan yhtään tehty. Autettuna teki koko liikkeen patukalla kivasti! Tähänki nyt vaan toistoja ja varmuutta, saa auttaa alkuun itse kiipeämällä harjalle heilumaan, että tulee paluussakin varmasti yli :)

Wiukin kävi Anskun tsekattavana, leikin osalta. Tässäkin vahvistui meidän omat ajatukset, Ansku vaan puki ne ehkä hienommin sanoiksi :) Eli Wiuhan vaihtaa nyt hampaita, joten senkin puoleen voi (repimis)leikit unohtaa hetkeksi. Muutenkin taistellessa kerää painetta eikä vielä oikein nauti siitä. Eli jos lelulla tehdään, niin mielummin kahdella lelulla heitellen, ei repien. Tykkää saalistamisesta ja peräänjuoksuista ja niistä nauttii. Eli vielä ei ole henkisesti kypsä taisteluihin. Annetaan likalle aikaa vaihtaa hampaat & kasvaa korvien välistä, otetaan taisteluleikit kuvioihin sitten myöhemmin.

Oli ihan kiva koulutus, tuli paljon muistutusta asioista jotka periaatteessa tietää, mutta ovat unohtuneet. Omaan tekemiseen ei nyt kauhiasti uutta saatu, mutta muita seuraamalla tuli taas hyviä pointteja esiin.

Eilen ekan työpäivän jälkeen oli tarkoituksella vapaailta, tehtiin 2,5h metsälenkkeily Vuolenkoskella. Ompa Wiu jo kasvanu, hyvin paineli mukana noin pitkän matkan!


Ihanaa metsää


Wiu tauolla...


...oikeasti se vaan inhoaa kameraa eikä yhtään suostu poseeraamaan,
meno oli hetken kuluttua tämän näköistä.


Pikkutaukoja tuli toisinaan, kun ei vaan voinut kävellä notkuvien mustikkapensaiden ohi...