Lauantai aamuna suunnattiin uusiin viestimaastoihin Riston, Einen ja sakemanni Akan kanssa. Oltiin siellä Siilinjärven suunnilla Kumpusen maastoissa. Hyvä ja selkeä baana latupohjalla, johon huonon talven takia ei ole latuja kuitenkaan ajettu, joten oltiin koskemattomassa hangessa -ja lunta satoi koko ajan lisää.

A-B väli oli 490metriä (Ristolla oli GPRS mukana!). Huomasi että lumi hidasti vauhtia. Aka juoksi ekana ja sitten Figo. Figolla on jätetty lähtötsemppaukset kokonaan pois, kun on jo niin korkeassa vireessä ilmankin...Pasi ehkä kerran pari huutelee kun ollaan kauempana ja Figo kääntyy katsomaan taakseen, ei muuta. Se ensimmäinen odotus siellä B-pisteellä on vaikein, kun ei malttaisi millää. Piippaili nytkin pientä ääntä koko ajan, ei mitään häiritsevää mutta ei kivaakaan...Eka pätkä hyvin.

Matka B:ltä C:lle 170metriä, eli A-C 660m (ei otettu hankessa pitkää "jäljestystä"). Ajattelin että kokeillaan eka Figoa, kun tämä on sille huonompi pätkä kun taas Akalle se varmempi. Pasi kyllä sanoi, että vaikuttaa epäilyttävän tyytyväiseltä puussa odotellessa. Eikä sitten lähteny. Tai lähti jonku matkaa kun sitten stoppasi. Pasi antoi uuden käskyn, ei edennyt joten kutsui pois ennen kun alottaa haukun (en tiedä sekoaako pakka tuossa vaiheessa, se ei joko muistanut mitä oli tekemässä/motivaatio??!). Sitten laitettiin Aka 2. pätkälle ja Figo uudella yrityksellä Akan perään. Nyt tuli hyvin Akan "imussa", kovaa loppuun asti.

3. pätkä Figo eka, tosi hyvin. Aka Figon perään, kun A:lle juoksu on sille heikompaan, kun isäntä on C:llä... :)

Figolla on nyt kunto parantunut kun ollaan käyty pitempiä lenkkejä (hangessa). Jaksoi hyvin eikä ollut poikki 3 hankipätkän jälkeen (matkaa tuli noin 2km). Pitää taas omalla porukalle tehä motivaatio treenejä ja juoksuttaa Figoa vain minulle. Huonontaa Pasilla olevaa palkkaa (nyt on potkinut sitä ihanaa jalkapalloa Figolle) ainakin ekan pätkän jälkee. Kun pitäisi sen juosta ilman Akan "vetoapua" sinne mullekin päin... =/

Viestin jälkeen otettiin kyläkoulun parkkiksella tokoa. Figolle seuraamisia niin, että jalkapallo odotti maaassa palkkana. Parani paljon loppua kohti, kestää hyvin vaatimisen, vaikka tosi hyvä palkka vetääkin puoleensa. Sitten paikallaoloja, kun minä touhusin vieressä Skippyn kanssa. Hyvin pysyi ja jaksoi keskittyä tehtävään/Pasiin eikä meihin.

Skippylle seuraamisia/sivulletuloja namin kanssa, hyviä. Pari paikallaoloa maassa Figon vieressä. Hyvät muuten, paitsi ekalla jätöllä lähti mun perää, ilmeisesti luuli että tämä oli taas nopea maahanmeno harkka! :) Sitten kun jätin selvästi käskyn alle ei ongelmaa. Luoksetuloja niin että palkkasin heti kun tuli eteen, ei välttämättä aina edes ehtinyt istumaan, vaan vauhdista palkka.

Iltalenkillä mun töitten jälkee leirintäalueella Skippylle viesti! :) 3 pätkää nakkipalkalla. Kippe niin tykkää juosta, että viesti on varmaan sen leipälaji tulevaisuudessa! ;-) Se on jo hyvin tajunnut mistä on kyse. Odottaa hienosti ja vie-käskyllä pinkasee juoksuun. Matka oli lyhyt (100-150m), näköetäisyydellä. Ei kuitenkaan tartte mitään apuja sieltä toiselta, pelkkä käsky lähettäjältä riittää.

Figolle yksi pätkä -Pasi kuljetti sen jonneki 300 metrii ja lähetti. Multa sitten tosi ilonen palkkaus! :)

Päivällä Pasi oli käyny testaamassa hiihtoa ihan tossa rantalenkillä Figon kanssa. Hetken oli kestänyt, että Figo muisti mistä on kyse -sen jälkee oli vauhtia riittänyt! :)