Kävin kiskasemassa Figon kanssa kolme starttia Hyvinkäällä 6.3.2010. Ensimmäinen rata oli hyppis ja kaksi jälkimmäistä agilityratoja. Odotukset eivät olleet edellisen kisan ja edellisten treenien perusteella korkealla, joten lähdin hakemaan ratoja, joissa päästäisiin maaliin asti. Lähtökohtiin nähden radat menivät hyvin ja suunta oli nouseva. Kolmas rata oli jo vähän räväkämpää etenemistä ja miellytti ainakin itseäni. Kaikin puolin kisoista jäi hyvä maku, joten sain lisää treenimotukkaa ja intoa lisästartteihin.

Eka startti oli hyppyrata. Luottamus ei ollut omaan eikä koiran tekemiseen kovinkaan korkealla ennen lähtöä, joten lähdin hieman seiftailemaan ja ajattelin, että olisin tyytyväinen, jos maaliin selvitään. Rata onneksi näytti mukavalta ja vauhdikkaalta, kun katselin muutamia medien lähtöjä ennen omaa valmistautumista. Medien suorituksista pistin muutamia ”vinkkejä” korvan taa, mutta jälkiviisaana, niin ei välttämättä olisi pitänyt tehdä. Katselin muuten harvinaisen paljon muiden lähtöjä, jota en ole aiemmin paljoakaan tehnyt. Ainakin huippumenijöiden radoista sai muutamia hyviä kikkoja korvan taa.
Video radasta täällä.

Rimat 1 ja 2 sekä renkaan 3 ottivat moni aika varmistellen, myös pro-tason häiskät. Itsellä oli ajatus ottaa koiran kontakti renkaan kohdilla, jottei ajaudu muurille. Se oli loppupeleissä turhaa, sillä koirien hyppylinja ei ajanut muurille, etenkään vasemmalta ohjattuna. Lähdössä ajoitus ei mennyt aivan putkeet ja luulin, että nyt tulee kiire. Sen seurauksena rynnin liikaa, jolloin oma liike vei koiran ohi putken 4 jälimmäisestä päästä. Sitä paitsi tein ihme kaaren kädellä siinä vaiheessa, kun huomasin, että nyt mennäänkin ohi. Suunnittelin kyllä pitäväni kädet kiinni visusti kropassa. Noh se on näitä vanhoja selkärankaan menneitä juttuja ja väärä ajoitus ehkä johtui starttien / treenien puutteesta ja ehkä hieman jännityksestäkin.Tuo sama putkivirhe kävi muuten monelle muullekin. Ihme vaikka se näytti aika helpolta.

Ensin suunnittelin ottavani lähdön seinän puolelta, jotta koira ei ottaisi putken ekaa päätä, mutta siinä oli riskinä vienti muurille. Yksi mahdollisuus olisi myös ollut mennä renkaan taakse vastaanottamaan koiraa. Luulen, että Figo olisi ottanut tuossakin vaihtoehdossa 2. esteen, kun lähtöviivalta linja näytti suoralta oikeasta lähetyskulmasta ja koska Figo lukee rataa niin hyvin. En kuitenkaan ottanut riskiä, koska halusin maaliin asti. Joku muukin mietti viimeistä vaihtoehtoa, mutta yhdenkään en nähnyt sitä tekevän.

Seuraava moka, en kertonut koiralle mitään ennen putkesta ulostuloa, ehkä olin vielä hieman hämilläni aiemmasta mokasta. Muuri 5, josta putkeen 6 ensimmäiseen päähän, pituus 7 ja kaksi hyppyä 8,9. Medien ratoja seuratessa arvelin, että suurimmat erot tällä helpohkolta näyttäneellä radalla tehdään juuri tuossa osassa rataa. Itse olin päättänyt ennakkoon, etten saa ylijuosta, rynniä ja siten viedä koiran hyppyä pitkäksi, joka on itselleni hyvin tyypillistä, vaan annan koiran tehdä työn. Noh, siinä onnistuin mielestäni ihan hyvin, mutta seuraavalla esteellä 10 koira oli vähän hämillään.

Mietin hieman suunnitellessa, että kummalta puolelta otan kepit 11 ja kun päädyin oikeaan puoleen, niin piti tehdä selän taakse Jaakotusta muistuttava vippi (anteeksi mun termit, oon vielä mosa tässä hommassa, Jenni voi vaikka korjailla, lupaan opetella nää), jota koira selvästi hieman ihmetteli. Suunnitellessa oma liike piti olla enemmän kohti keppejä, jolla suuntima piti saada oikeaksi, mutta rupesin varmaan hieman varmistelemaan ja rupesin peruuttamaan, kun koira reagoikin niin vahvasti. Vanhaan tyyliin olisin ottanut tuon valsilla esteen takana, mutta ajattelin, että se vie koiran hypyn liian pitkälle. Valssilla tuossa kohdassa tuli riman pudotuksia, kun ohjaajat laskivat käden riman päällä saadakseen tiukan mutkan.

Kepeiltä lähdettäessä pahasti yliohjasin koiran hypylle 12. Tarkoitus oli juosta ronskisti lähes suoraa linjaa putken suun vierestä ja antaa koiran napata este. Onnistuin kuitenkin seivaamaan ja lähettämään putkeen 13. Putkesta pihalle, hyppy 14 ja niisto. Putkesta 15 pihalle ja koiraa nenästä kiinni, johon Figo reagoi paaljon vahvemmin kuin itse olin ajatellut. Torstaina viimeistyharkoissa kokeilin haltuunottoa tiukassa paikassa, jolloin se leiskautteli ihan omiaa ja ei pysynyt hanskassa vaan nappasi loogisimman esteen. Paniikkiharjoituksena otin olkkarissa muutamia nakkiharjoituksia. Olin varma, että se leiskauttaa tuon hypyn 16 pitkäksi, jos en tee ekstra kiepausta ja ota koiraa kunnolla haltuun. Pelkäsin myös putken päätä 13. Siitä tulikin sitten pudotus. Parhaiten tuo kohta 16-18 näytti menevän sujuvalla pienellä kävelyaskelluksella. Sen jälkeen hyppy 17 ja pudonnut hyppy 18, jonka jälkeen maaliin hyppy 19.

Hieman töksähtelevän kokonaisuuden jälkeen jäi kuitenkin hyvä fiilis. Päästiin maalin, ja alun sössintää lukunottamatta ilman pysähdyksiä. Figo oli hieman hidas ja muutenkin reagoi normaalia vahvemmin suhinoihin yms. signaaleihin. Ennen suoritusta Figo otti normaalia rennommin. Alun tyypillisen töhötyksen jälkeen se oli hallin hälinässä maha pystyssä, kun Riikka sitä rapsutteli. Itekin rauhoittelin sitä silittelemällä ja se antoi hermostuksissaan mulle kovasti pusuja. En tarkoituksella nostanut koiran virettä ennen lähtöä sen enempää. Ehkä se siksi oli vähän herkkis ja eteni sellai pikkunäppärästi. Ihan hyvä aloitus kuitenkin, menin suunnitelman mukaan, vaikka välillä yliohjailin.
Virhepisteet 10. Suoritusaika 33,52. Ihanneaika 37. Aikavirhe -3,48.

Toisessa radassa oli hieman kimurantimpi lähtö, joka tuotti ongelmia melkein kaikille menijöille. Monilla ongelmat alkoivat esteen 5 jälkeen, josta vienti putkelle oli jotenkin hankala, vaikea viedä sujuvasti. Tutustuessa tätä en ajatellut, vaan teoriassa menin hienosti edestä ohjaten, mutta mutta.
Video toisesta radasta täällä.

Itse jännäsin alussa estettä 5 selän takana. Kuitenkin alku 1, 2, 3 ja 4 ihan hyvin, mutta 5 pitkäksi. Joko ennakoin liian myöhään tai sitten se olin Figon tyypillinen hyppy - ensin hyppää ja vasta sitten katsoon uudeen suuntiman. Olen nyt pikkuhiljaa alkanut treenaamaan Figon hyppytekniikkaa mutkissa ja nimen omaan tuota vikaa pois. Ilman rimaa tekee nätin tiukan mutkan, mutta jos laittaa riman vaikka minikorkeudelle, niin se tekee melkein aina tuommoisen töks hypyn väärällä suuntimalla pitkäksi ja vasta sen jälkeen vaihtaa suuntaa. Tosin rima 2 saattoi vetää puoleensa. Jälkiviisaana mietin, että olisi pitänyt kovasti peruutta esteen 6 ja 7 väliin, että olisi päässyt ohjaamaan 7:n ja 8:n ulkolaidalta. Tosin Saviojan Anne oli sitä mieltä, että silloin koira olisi ottanut 2 esteen, joten liikaa ei voinut lähteä karkuun. Mun edeltä lähti ohjaaja meni samanlaisella ohjauksella kuin itse suunnittelin, ja sillä oli samat vaikeudet esteellä 6-8, josta ajattelin, että voihan rähmä.

6 esteelle pidin ohjausta aivan liian kauan päällä ja koira meinasi ohittaa koko esteen. Tästä vaikeidet alkoivat. No kutonen yli, mutta linja vääräksi esteelle 7, jolloin koiran hotsitti mennä puomille. Tosi monella koira muuten karkasi putken 8 kauempaan päähän. Putkesta A:lle 9 ja suunniteltu takaaleikkaus, mutta koira ei odottanut alastulo kontaktilla. Myös persjättö käväiusi mielessä, mutta ajattelin, että se voi olla vaarallinen ja onnistuessankin voi imaista koiran ohjaajan mukaan. A:lta olin ajatellut ehtiväni hypyn 10 taakse, josta vetäisin koiran kepeille 11 ja menisin itsekin keppien taakse, eli meidän tapaan varmistellen. Useimmat juoksivat A:n vasemmalta puolelta, mutta joillakin koira karkasi pituudelle. Hyvin opetetut koirat ottivat kepit näppärästi. No itse jouduin paniikissa säveltämään ja jäämään keppien vasemmalle puolelle jolloin Figo otti kepit väärältä puolelta.

Sen jäkeen palasin suunnitelmaan eli keppien oikealle puolelle. Tämän jälkeen putken kauempaan päähän 12, josta rengas 13, este 14 ja pituus 15, josta tiukka mutka vasuriin, pussi 16. Putken lähempään päähän 17, josta puomille 18. Siitä loppusuora 19 ja 20.

Tämä rata oli semmoista taistelua, mutta kun selvisin A:lle asti niin ajattelin, että nyt tsempataa loppuun asti. Sen takia hieman harmitti, kun kepeille sävellys ei onnistunut. Taas meno oli vähän ylivarmistelevaa ja pikkunättiä.
Virhepisteet 5. Ihanneaika 42. Aikavirhe -3,72. Maaliin kuitenkin.

Kolmanteen rataan jouduin hieman herättelemään itseäni ja Figoa. Itsellä alkoi jo väsy painamaan ja silmäkin hieman luppaamaan. Myös Figo oli aivan naatti, kun hain sen autosta. Se oli sitä mieltä, että eikö tämä jo riittäisi ja minä jään tänne nukkumaan. Sain kuitenkin kaikesta huolimatta hyvän draivin päälle ja meno tuntui jo mukavalta.
Video radasta täällä.

Alun kiemura 2 ja 3 hypyn välissä sai mut hereille. Suurin osa ohjasi reitin suunnilleen samanlailla. Tosin moni teki valssin riman 2 päällä, joka sai monelta riman alas. Ihan muutama kierrätti 2 hypyn 1. siivekkeen ympäri, mutta se ainakin näytti hitaalta. Itse otin suotta taka-askeleita 2-3 hyppyjen välissä. Samalla pälyilin sivusilmällä, että missä se 3 hyppy on. Mielessä kävi myös, että saanko linjaa enää riittävästi korjattua, jottei koira nappaa putkea. Pro-häiskät pysyivät visusti paikallaan, vaikka oikeastaan kaikilla koirat hyppäsivät 2 esteen selän taakse. Omat peruutustukset saattoivat johtua siitä, kun kiirehdin puomille 4, jotta ehdin tekemään sujuvan persjätön alastulolle.

Olin varmaan ainoa, joka teki persjätön tuohon paikkaan. Ne, jotka jatkoivat ulkolaidalla renkaan 5 olivat ongelmissa hypyn 6 kanssa. Monet koirat eivät kestäneet takaaleikkausta tuossa, ja joillakin taisi myös putki vetää puoleensa. Hypyn 7 pyrin oikein tarkoituksella leiskauttamaan hieman pitkäksi ja varmistelin kepit 8 aloituksen. En vielä oikein luota Figoon tuossa kisavireessä, vaikka niitä on nyt treenattu. Mun mielestä kuitenkin keppien nopeus on mennyt eteenpäin. P-HAU:n hallilla on kujakepit, joilla olen pyrkinyt vauhtia lisäämään ja saamaan Figolle rentoutta. Musta se on tuottanut tulosta, koska se joskus jopa oikein yrittää tarjota kepeille menoa kesken radan, mitä ei oo koskaan aiemmin tapahtunut.

Putken lähin pää 9, josta pituus 10. Monilla koirat ottivat tuossa puomin. Takaakierrätys 11, joka meni musta lähes nappiin. Vedin koiran nenästä siivekkeen takaa, jotta saisin oikean linjan A:lle 12. A:n jälkeen putkeen 13 kovalla tsemppauksella :) jonka jälkeen hyppy 14. Sen Figo leiskautti niin pitkälle, että ajattelin voihan rähmä - nyt menee hypyn 15 mutka pitkäksi. Ei mennyt vaan meni tosi hyvin. Mutta harmi, rima putosi. Varmaa syytä en tiedä, ehkä vain huonoa tuuria. 14-15 välissä Figon piti tehdä aika koukerot kovasta vaudista johtuen. Itse olen melko kumarassa ja kädellä teen turhan pudotuksen. En tiiä. Jenni, joku muu?

Sitten 16 ja17. Hypyn 17 varmistelin hieman liikaakin ja jouduin pälyilemään, etten kierrätä ohi hyppyä 18. Näin muuten kävi Sarille ja Iirolle, kun Jaakotti tuohon paikkaan. Itsekin mietin Jaakotusta tuohon, mutta ajattelin, että nyt vien perusvarmasti ja jätän turhat neppailut pois. Hypyille 19-20 ei tullut mieleen, että koira ei ehdi ottamaan väliaskelta suoralla linjalla ja siksi Figon takatassut puottivat vikan riman. Onneksi virhe tuli jo aiemmin :) En tiedä olivatko jotkut sitä oikein miettineet, kun vetivät koiraa 19:sta itseensä päin, vai oliko se vain yliohjaamista. Itse taisin miettiä takaaleikkausta 19, joka olisi voinut estää tuon. Tosin ei tuo asia ollut mielessä. Ja lopulta päädyin ihan varmaan junttiohjaukseen. Näin ainakin yhden bortsun, joka onnistui tuossa suoralla linjalla, ilman väliaskeleita. Aika monelta putosi viimeinen rima.

Itseä ei haitannut yhtään, vaikka en ssanut nollarataan. Olin pikemminkin erittäin tyytyväinen kokonaismenoon, joka oli melko vauhdikastakin (sekunnin kymmenyksen Vip:n kolmanneksi nopeimmasta ajasta), vaikka aikaa en lähtenyt edes tavoittelemaan. Sain vielä lisätsemppiä, kun rata lähti alun jälkeen hyvin kulkemaan. Mukava päätös kokonaisuudessaan hyvälle päivälle. Nyt nokka kohti Kouvolaa, josta lisästartteja hommaamaan. Tuosta on hyvä jatkaa. 3. startin virheet 10. Ihanneaika 38. Aikavirhe -5,16

Pasi