Ensimmäistä kertaa lähdin osteopaatilta edes vähäsen toiveikkaana. Vaikka harvoin kait sitä ontuvan koiran omistaja on tyytyväinen, mutta tässä tilanteessa kyllä.

Hoitoon mennessä koirasta löytyi vielä:
- vasen etujalka ei noussut kunnolla ylös asti
- koira oli vasemmalle vino
- ontui sitä vasenta takatassua aina rasituksen (ja myös vääntelyn&tutkinnan) jälkeen

Hoidettiin vaskulaarista jännitystä (mitä se ikinä onkaan?! Liittyy vissiin verenkiertoon..) sekä sitä vasenta takajalkaa kintereen alapuolelta.

Takatassussa on kolmas varvas vähän paksumpi kuin muut takavarpaat. Satuttanut se siis joskus johonkin, venähdys / hiusmurtuma...? Ei iso ero, mutta löytyi kuitenkin. Vähän aristi kun oikein väänteli ja venytteli. Tarttee lepoa. Toinen vaihtis oli jonkun p:llä alkavan tassunpohjan luun ärtyminen. Tassussa voi kuulema olla pientä tulehdusta ja tarttee lepoa että saa rauhassa parantua. Vika kuulema on lähes aina kintereen alapuolella, kun ontuu noin selvästi rasituksen jälkeen. Jos olisi ylempänä, niin silloin ei onnu noin, enempikin alkaa könkkäämään kuin tikkumaisesti ontumaan. Laios ei suositellu eläinlääkärille menoa nyt, kun kuulema tässä tapauksessa ei 99% varmuudella ole kyse mistään isommasta, nivelrikosta tms.

Hoidon jälkeen vasen etujalka nousi normaalisti ylös, samoin koira oli ja pysyi suorassa. Eli nyt ollaan kolmella hoitokerralla saatu koira muuten kuntoon, jännitykset&lukot pois sekä kaikkiin raajoihin normaalit liikeradat. Olipa tuossa otuksessa paljon häikkää!! Eli tämän takia olin aika onnellinen, sen kroppa on nyt muuten kunnossa, lukuunottamatta sitä vasenta takatassua.

Nyt oli ensimmäinen kerta, kun pystyi keskittymään siihen takatassun hoitoonkin, kun muut jutut on saatu purettua. Se vaskulaarisen jännityksen purku kuulema lisää verenkiertoa ja senkin pitäisi auttaa takatassua. Ei oikein pystynyt sanomaan, onko takatassu alkanut oirehtimaan muiden jännitysten takai vai onko muut jännitykset tulleet takatassun kautta. Kumpi oli ensin, muna vai kana?

Pääsiasia että koira alkaa olemaan kunnossa muuten. Nyt se pääsee parantelemaan sitä tassua. Eli lepoa nyt vaan. Oikeasti pitäisi malttaa....

Eilisen hoidon jälkeen Kippe ei ollu yhtään niin väsyny kuin kahden aiemman kerran jälkeen. Se on oikeastaan ollu rasittavan energinen ja iloinen kanto pissalenkeillä mulle kaikkia löytämiään "esineitä" (kangaspaloja, karkkilaatikon jne.) sekä keppejä ja olisi tarjonnu vaikka mitä tekemistä. Ehkä sillä on nyt parempi ollakin....? 


Touhutyttö tarjoaa palloa Outille

---------------------------------------------------------------------------------------------

Koska nyt pitää ottaa rauhallisesti, aloin opettamaan Kipelle tarkkuusesinettä poikien ollessa tiistaina agiliitämässä. Sehän tajusi sen heti!! Etsi & kantoi mun käteen kiltisti 2€ kolikkoa sekä metallirengasta. Tosin alue on ollut vielä vaan noin 1x1m kokoinen. Eilen hoidon jälkeen jatkettiin samaa. Hyvää nenätyötä ja koiran ei tartte fyysisesti rasittua. Samoin tunnaria ollaan paukuteltu isolla vieraiden kapuloiden määrällä. Who knows, ehkä me aletaankin nyt tekemään jälkiäkin, kun pitää kehittää rauhallisia juttuja...?!

Figokin teki eilen tarkkuutta&pudotettua. Se osaa ne, joten keskityttiin siihen että ei söhläis niin pirusti! Intoa oli taas ku pienellä kylällä ja sehän nyt oikein sovi etenkään tohon tarkkuuteen... Meinasi vähän pelleillä ja huomauttelin napakasti possuiluista....Paranihan se kun suurimmat höyryt oli päässy ulos...!

Illalla käytii F:n kanssa pitkästä aikaa canicrossailemassa. 5km lenkki meni kohtuu vauhdilla, molemmat oltii hetken aika puhki ja puuskuteltiin. Figo sai käydä lopuksi uimassa!


-hiki-
Molemmat kuvat Saara Kangasniemi