Tiistaina Pasi kävi lähinnä Figon kanssa aksaamassa, Kippe oli tehny vaan pikkujuttuja edellisen päivän hoitojen takia. mm. puomin alastulokontaktia, jossa on ite alkanu tarjoamaa jotain nokkimisen tyylistä. Nyt kyllä lyö ihan tyhjää, että mitä Pasi kerto Fixin treenistä...?!

Keskiviikkona kävin tokoilemassa/tottistelemassa yksin Hlassa motocrossirataa vastapäätä kentällä.

Kipelle ykköskierroksella noutoa ja ruutu.
- Noudossa eka vauhtia ottamalla pitkältä matkalta pelkkä palautus. Vauhti oli hyvä, mutta jotenkin sillä on nyt noudossa väärä mielentila tai jotain, koska nytkin piti lähdössä haukahtaa/murahtaa... SItten pari nostotreeniä muutamalla eri kapulalla niin, että toistin "tuo" -käskyn juuri kun saapui kapulalle. Nyt oli nostot hyviä ja varmoja, mutta murahtaa nyt aina kapulalle.... Ei siis pelleile tai epäröi enää nostoa, mutta toi ääni on nyt tullu (jäädäkseen?).
- Ruutua eri suunnista, suoraa, merkiltä ja puunkierrosta, ilman apulätkää. Oli ihan hyviä (ts. meni kovaa ja suunnillee kohillee, mikä on siis hyvä mun kriteereillä, heh)

Tokalla kiekalla tunnari, jäävät (istu&maahan), luoksetulo, eteenmeno ja kakeja.
- Tunnarissa paino eka kapuloiden yli, ne kyllä maastoutu tosi pätevästi syyslehtien sekaan. Sieltä sitten tarkenteli kohti kapuloita ja nappasi melkein suoraan oman. Miten se aine tekee ton?!   Sama tarkkuudessa, tuntuu että osuu aina kohalle ilman, että joutuu kunnolla haistelemaa.
- Jäävät oli hyvät, istuminenki on taas löytyny sieltä jostain. Luoksetulossa palkka vauhdista, kovaa.
- eteenlähetys ihan perseelleen. Merkkas vaan ruutua, kun en ollu näyttänyt eteenmenon palkkaa enkä varmaan muutenkaan kunnolla viritelly. No käytii kattomassa se palkka sieltä, niin johan lähti eteen. Valmisteleva, noh ihan ok (mun kriteereillä )
- testasin mites muistaa kaukot jostain 10 metristä. Aikasta kivasti meni. Ehkä on näissä nyt vähän liian täpinöissää...?

Figo teki Kipen kiekkojen välillä noudon, ruutua ja luoksetulon. Sitten loppuun tunnarin ja seuraamista vähän.

Sitten ehittii vielä melkein tunti lenkkeillä kohtuu valosalla. Käytii motocrossiradalla juoksemassa ja sitten metsän siimeksessä

Torstaina olikin Pasin vuoro taas kuskata koissut aksakentälle. Kippekin lähti mukaa, kun on nyt ollu ontumatta (ja pysyi edelleen aksasta huolimatta!).

Perjantaina omatoimiset tottikset/tokot motocrossirataa vastapäätä molemmille koissuille ja äipän kanssa mettälenkillä. Taisi mennä kohtuu samanlaisella setillä kuin keskiviikkona, nyt meni kaikki melko mukavasti ilman isompia kämmejä; pitkä seuraaminen, jäävät, luoksetulo, nouto, eteenmeno, kaukot, ruutu.... Erityisen tyytyväinen olen siihen, että olen vähän oppinu palkkaamaa myös muulla kuin lelulla. Eli saan Kipen pysymää hyvässä vireessä, jopa nostamaan sitä, ilman nami/lelupalkkaa.