Takana oli kuukauden kisatauko ja sitä ennen vielä pidempi tauko. Päätinkin kisoihin mennessä, että ensimmäisen startin otan vähän tuntumaa hakien, ja ei aivan kaikkea repien. Pyrin huolellisiin kontaktakteihin ja nollasuoritukseen jos niikseen tulee. Olin myös päättänyt, että käyn itse pienellä lenkillä ennen jokaista lähtöä, kun aina en ole itse ollut aivan terävimmilläni kisastarteissa. Ensimmäisen lähdön jälkeen on myös turhan usein tullut turhan ihan vetelä olo. Tänään ei tullut kisojen jälkeen ollenkaan samanlaista väsyä puseroon, joten oikeat "rituaalit" alkaa löytymään!

Nyt itsellä oli hyvä olo siihen asti kunnes otin Figon autosta.. Tein sen virheen, että päästin sen vapaaksi haistelemaan maastoa. No sehän ihan simona oli hajujen ja pissojen perään. Nappasin sen hihnaan enkä antanut sen enää haistella. Hieman tuli jännä puseroon, että minkälainenkohan se on radalla. No otin sen tiukasti vähän ennen lähtöä niin olihan se kuulolla.

Huomasin heti ykkös-kakkos esteen välissä, että nyt se on yliterävällä päällä, kun se niin rankasti reagoi melko kevyeen jarrutukseen. Päätin ottaa niistona vaikka se ei ole meidän vahvin valtti, mutta paikka sille oli sopiva. Nelosesteellä tuli paljon riman pudotuksia joten itse päätin ottaa hyvin rauhallisesti kun alku lähti ihan hyvin. A:n se meinasi napata. Yritin olla ajattelematta sitä vaikka tiesin sen pieneksi pommipaikaksi meille. Vetopuolella en todellakaan tunne oloa varmaksi. Ehkä siihen vaikutti se, että itse olin kovin rauhallinen enkä niin vahvasti ohjannut koiraa. Figo sitä paitsi juuri tuollaisessa mielentielassa bongaillee kaikkea mahdollista. Pussilla jatkoin saamaa lepsua/rauhallista ohjausta ja vain  hieman suhisin, no sehän meinasi ihan levähtää. Putken jälkeinen takaakierrätys oli toinen paikka missä järestäen rima paukkui, no itse otin sen ylivarovaisesti kun nollakin häämötti jo silmissä  ja juuri viime treeneissä Figo paukutteli takaakierrossa rimoja alas. Lopussa vielä puomin jälkeinen vekki levähti pahasti, ja ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta sainpahan nollan väännettyä!!! (VIDEO)

Itse olin tosi tyytyväinen, että sain nollan väännettyä, vaikka ei se ihan paras suoritus ollutkaan. En kuitenkaan antanut liikaa ei niin ihanteellisten lähtöasetelmien haitata, ja en välittänyt, vaikka meno ei ollutkaan parasta mahdollista. Radan jälkeen muut sanoivat, että Figo ei ollut yhtä nopea kuin normisti, mutta itsellä oli hyvä viilis, kun onnistuin ei niin varamalla olotilalla. Aika 39,67. Ihanne 46. Sij. 6 / 62.

Toiselle radalle valmistautuminen muuten ihan samanlainen, mutta en antanut koiran ollenkaan omiaan touhuilla. Itsellä olikin varmempi olo kuin ensimmäisellä radalla. Rata tosin oli haastavampi kuin ensimmäinen.

Jo lähtiessä tiesin, että 5:lle voi tulla kiire tehdä valssia. Aika moni mietti miten otta 2-4, mutta itselle twisti tuntui heti luonnolliselle tuohon kolmoselle. Vitosella en nyt ole varma mikä meni pieleen, mutta joudun vähän korjaamaan juuri ennen hyppyä. En arvannut että koiraa vetää toiselle puolelle. Vastakkainen käsikin vaan meinaa sieltä aina tulla, höh. Jälkiviisaana tuo paikka olisi voinut olla meille paras takanaleikkausella.

Tällä kertaa en lyhistynyt (Kiitos Jenni!) vaan jatkoin rataa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toki kontakteilla yritin! ottaa terävämmin, mutta minusta koira lähti ennen lupaa ja puomillahan se pomppasi oikein komeasti. Putkella sen hotsitti tosi paljon mennä väärään päähän, mutta sain sen vedettyä pois. Itse meinasin putkella kompastua estenumeroihin  Putken jäkeisen hypyn leikkaus onnistui kivasti. Noi toimii, pitää viljellä lisää! Keinulle tuli Figoksi varovainen lähestyminen, mutta menkööt. Kiva rata. Jälleen jäi hyvä viilis kokonaisuudesta. Toki toi puomi hieman risoo, professori! Aika 36,73 (oli luokan 2. nopein aika muuten). Ihanne 43. Tulos 10. (VIDEO)

Vikalle radalle hieman mietiskelin, että miten lähden, lähdenkö hakemaan enemmän nollaa vai urku auki. Kilpailuvietti iski keppien kohdalla päätin ruveta alkaa revittelemään. Ei nyt aivan täysillä, mutta melkein. Nyt se vekkikin onnitui ihan kivasti kisatilanteessa. Vekin jälkee mutkat vähän levähtelivät, mutten antanut sen haitata, vaan ajattelin, että nyt kaasutetaan. No ennen muuria sitten käskytin Figoa oikein etenemään ja sehan teki töitä käskystä, mutta se aiheutti sen, että seuraava este jäi välistä ja hyvä nolla vaihtui hylyksi. Itsekin rynnin aivan liikaa! Vaikeata kun välillä pitäisi mennä täysiä ja välillä malttaa. (VIDEO)

Omasta mielestä paras ihku paras rata. Muistuttaa eniten sitä menoa mitä pyrin hakemaan kisoihin. Heti eka riman jälkeen hoputin koiraa ja se näkyi koirassakin rennompana olemuksena. Rata muistutti jo vähän treenimenoa! Esteiden väleissä käskis kaasua ja itsellä oli rento olo, kiva, kiva. Aika 28,71. Ihanne 36. Hyl. Tästä on hyvä jatkaa parin viikon päästä Hyvinkäällä!